Marjoniemi hehkuu jälleen

Noin 150 vuotta vanha Marjoniemen pihakuusi on nähnyt monenlaista, mutta kaikkein kuumimmat paikat sillä oli tammikuussa 2021, kun tulipalo runteli vanhan pappilan päärakennuksen toisen päädyn kokonaan ja samalla tyhjiin valui monen vuoden kunnostustyö.
Mutta koska Marjoniemen nykyinen omistaja Mika Saarinen on vähintäänkin yhtä kovasta ja sitkeästä puusta tehty kuin pihakuusi, on pappila jälleen kerran noussut tuhkasta uuteen kukoistukseen ja kesää odotetaan toiveikkaana. Koronan jälkeen ihmisillä on tarve juhlia ja tavata toisiaan, mikä tarkoittaa Marjoniemen kalenterin täyttymistä. Kesän aikana järjestetään myös kolme riparia ja kesällä myös Saarisen omistukseen siirtynyt entinen Viljo’s -baari avaa ovensa viikonloppuisin.

Pete Wicström ja Merja Salminen-Sikkinen kalustavat uutta apukeittiötä.


Huhtikuun alussa Marjoniemessä siivottiin ja valmistauduttiin kevään ensimmäisiin kokoontumisiin, konserttiin ja taidenäyttelyyn. Kunnan väki saapui virkistyspäivänä ihmettelemään uudestisyntynyttä Marjoniemeä ja samalla viikolla Virpi Lapinoja lauloi Hannu Alan säestyksellä ja kappelissa oli esillä Ann-Mari Kamppurin taidetta. Yleisö löysi paikalle oikein mukavasti.
Päällisin puolin Marjoniemi näyttää samalta kuin ennen tulipaloa. Kahden salin välistä oviaukkoa on hieman suurennettu, mikä mahdollistaa isomman porukan yhdessä viihtymisen saumattomammin. Myös kulku keittiöön on toteutettu eri tavalla.
Pahimmin tuhoutunut pääty on rakennettu käytännössä kokonaan uudelleen. Vanhat lattialankut saatiin pelastettua, alun perin 7,5 sentin lankussa oli varaa höylätä palovammat pois.

Suurin osa Mika Saarisen ja Katja Kiukkosen henkilökohtaisesta omaisuudesta tuhoutui tulipalossa, mutta Saarisen nuorena piirtämä taulu säästyi ja odottaa nyt pääsyä Marjoniemen seinälle.


– Ne ovat monta jalanjälkeä kokeneet ja monta vaihetta nähneet, Mika Saarinen tuumii ja sanoo, että jos olisi taas kerran korjaustyön määrän etukäteen tiennyt, niin ei olisi puuhaan ryhtynyt.
Paikallisista osaajista esimerkiksi Sähkö-Teve, Puusorvaamo Heikki Länkinen ja sahuri Tuomo Nieminen ovat olleet mukana jälleenrakentamassa Marjoniemeä. Isona apuna ovat myös jokapaikanhöylät Mika Rossi ja Jari Muhonen.
Kaksi rantasaunaa ovat priimakunnossa ja viimeistään ensi talvena saadaan myös avanto yleiseen käyttöön. Myös ratsutallin hevosilla ja kotieläinpihan eläimillä on kaikki hyvin.
Akonniemen päärakennusta remontoidaan asuinrakennukseksi ja kaavaprosessi Akonniemen asuinalueesta etenee.
Mika Saarinen haaveilee tilanteesta, jolloin jatkuva rahan meno muuttuisi edes kevyesti tuloksi ja hän saisi toiminnalleen sellaisen vetäjän ja lisää henkilökuntaa, että pystyisi yhä enemmän siirtymään taustalle ja esimerkiksi kehittelemään jääpotkukelkkaa ja muita jännittäviä aktiviteetteja Marjoniemen vieraille.

Hanna Lahtinen

Avainsanat: