Ne Marjoniemen vanhan pappilan olosuhteet olivat vuoden alussa ihan karmeat. Tuli oli tuhonnut päärakennuksen toisen päädyn kokonaan, eikä oikeastaan mistään asiasta voinut todeta, että onni onnettomuudessa. Paitsi tietysti siinä, että henki säilyi ja pieni ripaus tulevaisuudenuskoa. Yrittäjä Mika Saarinen myöntää, että hanskojen tiskiin lyöminen kävi mielessä, mutta lopulta lähipiirin kannustus ja usko siihen, että hän jos kuka voi tästäkin selvitä, sai hänet ryhtymään uudelleenrakentamiseen vielä kerran.
Nyt näyttää jo hyvältä. Tulipalon jälkeinen raivaustyö oli suuri ja ikävä, neljä kuukautta kestävä urakka. Palossa tuhoutui myös suuri osa Mika Saarisen ja Katja Kiukkosen henkilökohtaista omaisuutta.
Seuraavaksi osin omalta maalta päästiin kaatamaan valtavia tukkeja, joista uudet kattotuolit käsin veistettiin.

– Hurskaisen Rami oli isona apuna puunkaadoissa ja Niemisen Tuomo näissä sahaushommissa, Saarinen kiittelee.
Samalla kun päärakennuksessa on käynnissä suuri korjaus, rantaan on rakennettu toinen sauna hirsistä, jotka ennen palvelivat Akonniemen leirikeskuksen keittiönä. Rantaan on tarkoitus tehdä myös avantouintipaikka. Myös uusi kaivo on lähinnä hevosia varten kaivettu ja tallirakennuksen laajennus ja kotieläinpiha suunnitteilla. Tahti Marjoniemessä on hengästyttävä.

Vanhan Shellin paikalle suunniteltua senioritalon rakentamista on jouduttu Marjoniemen uudelleenrakentamisen vuoksi siirtämään. Koska Marjoniemen keittiö tuhoutui, Shellin keittiö ja lounaspaikka ovat olleet välttämättömiä, eikä niitä ole voitu purkaa kuten suunnitelmissa oli. Senioritaloprojektin aikataulu on tällä hetkellä auki. – Puutavaran hinta on noussut aivan valtavasti ja koska tulipalon vuoksi jouduimme tekemään aikataulumuutoksia, hintataso on noussut muutenkin suuresti, mutta katsotaan nyt kuinka käy, Saarinen sanoo.
Hän uskoo, että mikäli ikävät yllätykset on jo koettu, Marjoniemi valmistuu entistä ehompana tämän vuoden aikana. Kysyntää tilaisuuksille olisi paljon enemmän kuin tällä hetkellä pystytään järjestämään.
Työtä projekti on tarjonnut monelle ja monen alan ammattilaiselle. Töitä tekevälle olis tarjolla myös keittiössä.
– Meillä olisi koko ajan töitä luotettavalle osa-aikaisille keittiö- ja tarjoiluhenkilökunnalle, rohkeasti vain kysymään, Mika Saarinen vinkkaa.
Hanna Lahtinen