Toivakkaan muuttaneet ukrainalaiset ovat sulautuneet varsin hyvin Toivakan katukuvaan ja kylän sykkeeseen. Viime keskiviikkona ukrainalaiset naiset laittoivat seurakuntakodilla kaikelle kansalle ruokailun. Menussa oli mukana borssikeittoa sekä monenmoisia piirakoita ja leivonnaisia.
Seurakuntakodin keittiöllä kävikin melkoinen vilske, kun ahkerat kädet valmistivat illallista ja tunnelma oli katossa. Silti sodan tuhot ja kärsimykset ovat heillä alati mielessä. Muutaman kysymyksen kautta luotasimme heidän tuntemuksiaan tällä hetkellä.

Minkälaisissa oloissa pitkä pakomatka Suomeen alkoi?
– Pakenimme vallatuilta Krimin, Hersonin ja Luhanskin alueilta. Koimme sodan kauhut ja suuret aineelliset tuhot. Ei ollut valinnan mahdollisuutta, mikäli päästä turvaan pommituksia. Enimmiltään pakomatkamme oli noin 6500 kilometriä, kertoivat ukrainalaiset.
Jouduitteko eroamaan omaisistanne ja läheisistänne silloin, kun pommitukset kotejanne kohtaa alkoivat?
– Sinne jäi monien äiti, isovanhemmat ja sisarukset. Myös puolison sukulaisia on ikävä.
Miten saatte pidettyä yhteyttä kotiseudullenne?
– Puhelinyhteydellä yritämme saada yhteyksiä. Aina se ei onnistu, mutta nyt varmaankin esimerkiksi Hersonin alueelle yhteydet paranevat. Siellä on vaikeaa. Ei ole sähköjä, ei lämpöä, eikä vettä.
Pelottaako mahdollinen paluu kotiseudulle?
– Toistaiseksi sinne on turvatonta edes ajatella palaavansa. Eilenkin noin sata ohjusta ja rakettia ammuttiin Venäjän puolelta ja vaikka Ukrainan ilmatorjunta toimii, aina tulee tuhoja lisää. Ei ole tietoa, kuinka pitkään tämä vielä jatkuu.
Kuinka teidät on otettu Suomessa ja Toivakassa vastaan?
– Erinomaisesti. Olemme saaneet kuin sukulaisten vastaanoton. Hämmästelemme sitä kuinka hyvin meitä kohdellaan. Suomalaisilla on varmaan vielä muistissa omien sotien tuska.
Mitä haluatte sanoa toivakkalaisille?
– Ensisijassa paljon kiitoksia kaikesta tuesta ja huomiosta. Kaikki tämä laittaa jokaisen miettimään tätä kauheutta. Joskus, kun tämä hyökkäys maahamme loppuu, haluamme kutsua teidät Ukrainaan vieraiksemme. Meillä on kaunis maa, vaikka nyt paljolti sitä on tuhoutunut. Hersonin alueella on mm. Euroopan suurin autiomaa.
Toivakan seurakunta lahjoittaa ruokailusta saadut varat lyhentymättömänä Ukrainaan. Lahjoitus välitetään Kirkon Ulkomaan avun kautta. Ruokailusta kertyi rahaa 1070 euroa.
Veikko Ripatti