Teollisuuden kunnossapito ja asennuspalveluita tarjoava uuraislainen Maintman Oy on ostanut muuramelaisen TH Tarmatic Oy:n asennusliiketoiminnan. Liiketoiminta siirtyy kokonaisuudessaan Maintman Oy:n omistukseen 1.11.2022.
Maintman Oy haluaa pitää hyvää huolta asiakkaista, kehittää ja jatkaa perinteistä sekä osaavaa Tarmaticin asennusliiketoimintaa siitä mihin vanhat omistajat ovat yhtiön kehittäneet.
Maintman Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä Lassi Valkonen toimii yhtiön johdossa. Tarmo Huhtala ja Juha Huhtala jäävät pois asennusliiketoiminnasta Juha Huhtalan toimiessa neuvonantajana liiketoiminnan haltuunoton ajan. Asennushenkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan Maintman Oy:n kirjoille vanhoina työntekijöinä.
Maintman Oy kuuluu konepajakonserniin, jossa sillä on kaksi teräsrakenteita valmistavaa sisaryhtiötä Jakeman Oy ja Mecaman Oy. Konsernin liikevaihto nousee liiketoimintakaupan myötä yli kuuteen miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä yli 50 henkilöön.
– Haluamme kiittää Tarmo ja Juha Huhtalaa sekä muita yrityskaupassa mukana olleita sidosryhmiä sujuvasta yhteistyöstä liiketoimintakaupan mahdollistamiseksi, sanoo Jakeman Oy.n toimitusjohtaja Veli-Pekka Niemistö.
