Leea Mattila Uuraisten Kangashäkistä soitti viulua Juhani Heinonen-viulukilpailussa maaliskuussa suomalaisella musiikkikampuksella Jyväskylässä. Leean sarja oli 10-12-vuotiaat. Kilpailujen taso oli erittäin korkea.
Tuomarit arvostelivat Leean soiton hopeamitalin arvoiseksi. Hänen edelleen nousi vain kempeleläinen Lilja Haatainen. Kakkossijastaan Leea kuittasi 400 euron apurahan. Jokainen kilpailija sai tunnustuspalkinnon.
Leea soittaa Gradian lainaviululla, johon hän on tyytyväinen.
– Minusta tulee isona viulisti. Mieluimmin ehkä esiintyvä taiteilija kuin orkesterisoittaja, sanoo Leea 12-vuotiaan varmuudella.
Kilpailut Leeaa jännittävät vain hiukan. Vähän enemmän sydän tykyttää kun huhtikuussa on edessä kansainväliset Young Musicians-kisat Tallinnassa. Edellisvuonna Leea voitti sarjansa.
Jännitystä tuo sekin, kun edessä on muutto Porvooseen, missä Leean musiikkikoulu on ollut jo pitkään. Äiti Kazuyo Ueno-Mattila ja pikkusisar Aino, 9-vuotias, vielä liian nuori kilpailuihin, muuttavat myös ja tulevat vain viikonloppuisin Kangashäkin kotiin. Näin Mattilat toimivat lasten harrastuksen ehdoilla.
– Olemme hyvin ylpeitä lapsistamme, sanoo äiti Kazuyo, joka toimii tyttöjen säestäjänä.
Tellervo Lehtoranta