Laululintu, runotyttö ja Uuraisten viimeinen veteraani

Uuraisilla pienessä vihreässä mökissään asuu yksinään 90-vuotias Eila Siekkinen. Hän on Karjalan tyttöjä, ortodoksi, runoilijoiden ja laulajien sukua, heiltä taitonsa perinyt. Eila on myös Uuraisten viimeinen veteraanitunnuksen omistava henkilö.
Ei ole Eilan elämä helppoa tänä päivänä, jos ei se sitä ollut ennenkään. Viime yö tuli valvottua kokonaan, kun lunta satoi ja satoi. Eila pelkäsi, että piharakennuksen katto putoaa alas. Soitella piti ympäri kylää, mutta ei asia ilman byrokratiaa olisi järjestynyt. Pojanpoika Ari tuli sitten auttamaan ja asia hoitui. Omat pojat Eilalta ovat menehtyneetkin ja suru heistä on suunnaton.
Ystäväntyötä käyvät myös tekemässä Piesasen Mauno, Lapinkankaan Elisa ja Flyktmanin Riitta tyttärineen. Usein piipahtaa myös fysioterapeutti Sanna Espo. Hän hieroo Eilan jalat pehmeiksi, norjentaa niskaa ja tarkistaa kaatumisesta kipeytyneet olkapäät. Kotipalvelu käy tuomassa ruokaa. Miniä ja lastenlapset käyvät katsomassa. Vaikka Eila asuu yksin, hän ei koe olevansa yksinäinen.

Eila putosi portailta alas verannan lattialle ja makasi siellä tajuttomana.

Äskettäinen kaatuminen oli aika romahdus. Eila putosi portailta alas verannan lattialle ja makasi siellä tajuttomana. Sieltä hän heräsi ihmettelemään, miten oli lumiselle rautaritilälle joutunut. Ylös hän siitä selvisi ryömimällä. Kaatuminen laukaisi turvarannekkeen ja ambulanssi haki sairaalaan, jossa Eila sai hyvää hoitoa.
Eilalla on juuri ollut merkkipäivä. Hänen häistään on kulunut 70 vuotta. Nyt jo ajat sitten edesmennyt Siekkisen Tauno ihastui tulisesti 17-vuotiaaseen Saatsin Eilaan, kauniiseen kuin kesäheinä, ja vei lähes väkisten kihloihin ja vihille.

Kastetulla kanansiivellä voideltiin 100 piirakkaa.

Ennen sitä Eila eli veteraaniaikansa. Kotona Suistamolla oli tilava savusauna. Aamulypsyn jälkeen sauna lämmitettiin kuumaksi 40-50 sotaharjoituksista tulevan sotilaan joukon käydä peseytymässä illoin ja aamuin. Saunasta tulijoille leivottiin ja voisulaan kastetulla kanansiivellä voideltiin 100 piirakkaa.
Neljään kertaan täyttyi pöytä joka päivä, kun väsyneet sotilaat tulivat puhtaina syömään. Palkkaa miehet antoivat omantunnon mukaan, kuka enemmän, kuka vähemmän. Työnsä vuoksi Eilaa patisteltiin liittymään lottiin, mutta Eila ja äiti sanoivat, että tämä on heidän työtään isänmaan puolesta.
Isänmaan puolesta Eila teki työtä myös jo 14-vuotiaana. Karjalasta poismuuttavien evakkojen karja koottiin isoiksi ryhmiksi ja muiden ikäistensä ja parin kylänmiehen kanssa Eila ajoi karjaa vuonna 1944 Roikonkoskelta Suistamosta Lapualle saakka paljasjaloin tienvarrelta taitettu vitsa kädessä.

Eilan kasvot ja mekko olivat niin mustina liasta, ettei äitikään häntä heti tuntenut.

Lehmiä lypsettiin levähdyspaikoissa ja maito annettiin Lottakanttiiniin ja Marttamajaan rintamalle vietäväksi. Matkalla ylitettiin myös vesistöjä eläimiä täyteen ahdetuilla laivoilla. Kun heti juhannuksen jälkeen lähdettiin matkaan Polvijärveltä, oltiin 4.8. Lapualla jalat rakoilla, likaisina ja visvaisina.
Eilan kasvot ja mekko olivat niin mustina liasta, ettei äitikään häntä heti tuntenut. Kukaan evakoista ei välttämättä saanut omia lehmiään takaisin, vaikka ne yritettiin tasapuolisesti jakaa. Sitten iski myös punatauti, kuten huonoissa hygieniaolosuhteissa voi käydä.
Eila sai urotyöstään rintamaveteraanitunnuksen. Vaikka hän oli tehnyt työn alaikäisenä, sodanjälkeisenä aikana riitti aikuisen todistus tehdystä työstä. Eila on tunnuksensa ansainnut ja on siitä ylpeä.
16-vuotiaana Eila meni töihin Hankasalmen sahalle. Hän toimi siellä ylösottajana. Hän myi, mittasi, neuvoi ja laskutti yhdessä neljän muun ylösottajan kanssa. Muutenkin Eila pyrki aina tekemään töitä, vaikka lapsia syntyi, Eila kävi töissä. Erikoisesti hän muistaa ajat Uuraisten tietyömailla muonittajana.

Hän katsoo ulos, eikä siellä näykään lumen peittämä metsä, vaan Karjalan kukkivat kunnaat.

Runotyttö Eila on ollut aina. Hänen kynästään on lähtenyt noin 300 runoa, kaikki ankaran oikeamuotoisia ja -kielisiä, riimit kohdallaan, kauniita, herkkiä, itse koettuja. Hän lausuu pari sellaista toimittajalle.
Lausuessaan Eila siirtyy kuin toiseen maailmaan. Hän katsoo ulos, eikä siellä näykään lumen peittämä metsä, vaan Karjalan kukkivat kunnaat. Eilan laulukin soi Karjalan ylistystä, sanat ovat omia ja elettyjä. Kerran Eila terveyskeskuksessa käydessään lauloi lääkärille. Lääkärin silmistä kirposi kyynel kämmenselälle asti ja auringonpaiste sai kyyneleen kimaltamaan. Se jäi Eilalle mieleen. Uuraisten ihmisistäkin hän on tehnyt runoja ja lauluja, balladinomaisia ja erittäin melodisia.
Eila on tällä hetkellä kovasti esillä mediassa. Karjalan hiippakunnan Aamun Koitto -lehdessä on seikkaperäinen kertomus karjanajourakasta Terttu Hoviniemen kirjoittamana. Lehti ilmestyy tämän vuoden syksyllä.

Tellervo Lehtoranta