Tikkakoskella sijaitseva Kukkapalvelu Calla on Uuraisten lähin oikea kukkakauppa. Vaikka kimppuja myydään ruokakaupassakin, kukkien erikoisliikkeestä ostetussa jokaiselle asiakkaalle huolella sidotussa kimpussa on aivan oma viehätyksensä. Se on arjen luksusta, johon lähes jokaisella on joskus varaa ja se on myös takuuvarma tuliainen kenelle tahansa.
– Kun korona alkoi, verkkokaupan kautta laitettiin kimppuja ystäville ja iäkkäille sukulaisille. Tämä oli tervetullut ilmiö, sillä samaan aikaan hautajaisten osallistujamäärää rajattiin ja surulaitteiden tilaukset vähenivät, yrittäjä Marika Vanhala kertoo.
Tänä kesänä kotoilu on kuitenkin loppunut, eikä kukkia kotiin osteta entiseen malliin. Tilanne saattaa toki muuttua, kun syksyn viima iskee luihin ja ytimiin ja sohvan nurkka kutsuu.
Kukkakauppa Callaa seitsemän vuotta pyörittäneen Marika Vanhalan juuret ovat Uuraisilla. Vielä enemmän häntä tosin nykyään paikkakunnalle vetää kihlattu Janne Kari.
Kukkakauppa Callan kanssa samoissa tiloissa toimii myös hautaustoimisto. Joonas Pirkkanen tiesi jo melko pienenä, mikä hänestä tulee isona. Isä Kari Takanen piti hautauspalvelua ja ala on sellainen, jossa usein jatkaja löytyy omasta perheestä.
Sukupolvenvaihdos tehtiin tammikuussa 2021. Toimipisteitä on kaksi, Tikkakosken hautaustoimiston lisäksi Yliopistonkadun Kukka ja Hautaustoimisto Jyväskylässä
– Olen kasvanut tähän työhön ja isän rinnalla työskennellytkin jo viitisen vuotta, hän sanoo
Läheisen menettäminen osuu elämässä jossain vaiheessa jokaisen kohdalle. Surun keskellä toimintakyky ei ole parhaimmillaan, siksi on lohdullista, että yhdellä yhteydenotolla saa käytännön asiat rullaamaan.
– Kumpaan tahansa meistä voi ottaa yhteyttä, voi vaikka kävellä ovesta sisään, niin asiat lähtevät etenemään, lupaavat Joonas Pirkkanen ja Marika Vanhala.
On tärkeää, miten juuri surun kohdanneen ihmisen kohtaa.
– Se vaatii rauhallisuutta ja kykyä kuunnella ja ymmärtää omaisten toiveet, sillä heidän ehdoillaan tätä työtä tehdään, Pirkkanen sanoo ja myöntää, että jotkut tapaukset jäävät mieltä painamaan, vaikka yleensä työ unohtuu kotiin mennessä.
Uurainen on molemmille varsin tuttu paikka ja Marikan vastuulla ovat myös alttarikukat Uuraisten kirkossa.
– Toimitan myös surulaitteet valmiiksi kirkkoon odottamaan. Perinteet ovat surulaitteissa kunniassa, sinivalkoinen tai punavalkoinen ovat suosituimmat yhdistelmät. Maalla suositaan vielä isompia asetelmia, kaupungeissa saatetaan useammin laskea arkulle vain yksi kukka. Usein kysyn, oliko vainajalla joku lempikukka, jota voisi käyttää myös viimeisessä tervehdyksessä, Marika Vanhala sanoo.
Arkuissa pellava on tällä hetkellä hyvin suosittu materiaali ja tuhkaus asrkkusiunaksen jälkeen lisääntymässä varsinkin kaupungeissa. Hautaustoimiston kautta saa apua myös hautakiven valintaan ja jopa perunkirjoituksen tekemiseen.
– Kaikessa autetaan, missä vain pystytään, Joonas Pirkkanen sanoo.
Hanna Lahtinen