Kylmän kosketus koukuttaa

Iloinen naurunremakka kantautuu jo kauas Toivakan lumiselta uimarannalta. Vastassa on pirteä poppoo talviuimareita: Toivakan Jäänsärkijöiden jäsenistöä. Tällä kertaa on kokoonnuttu yhdessä, vaihdetaan samalla kuulumisia ja juodaan kuppi kuumaa yhdessä. Talviuinti on harrastajan niin halutessa umpisosiaalinen laji, mutta muuntautuu helposti myös yksityiseksi, lähes pyhäksi mindfulness-kokemukseksi.
– Talviuintikausi kestää lokakuusta toukokuuhun, jolloin luonnonvedet ovat pääsääntöisesti alle kymmenasteisia. Saarisen veden lämpötila tammikuun tuiskeessa on noin kaksi astetta, tietää sen rannalla asusteleva Leena Sahlman kertoa. Sahlman kuuluu Jäänsärkijöiden uintiuran keskikastiin seitsemänvuotisella talviuintitaipaleellaan. Hänelle järvessä pulahtaminen on samalla myös sosiaalinen kokemus, sillä hän käy usein avannossa ystävänsä Memmu Visan sekä tällä kertaa estyneen Eliisa Ainalin kanssa. – Tämä on kiva tapa rentoutua, kunhan keho tottuu siihen. Aluksi tuntuu siltä kuin olisi tulessa. Kuin olisi mentholia keholla, ja olo on viisi kiloa kevyempi, Visa kuvaa.


– Tämä on maailman nopein ja edullisin harrastus, ja viisi, kuusi kertaa kun käy, niin jää koukkuun, hehkuttaa Sahlman. Naiset vinkkaavat, että päällä pitää olla mahdollisimman pienet bikinit, sillä märkä, kylmä uimapuku tuntuu ikävältä ihoa vasten.
Porukan kylmäpäisimmät konkarit ovat uineet talvisin jo kahdenkymmenen vuoden ajan. – Aluksi avanto oli meidän rannassa, kunta teki saunaamme myös pukuhuoneen vaatteidenvaihtoa varten, kertoo Irja Nieminen.

– Kerran jäimme Senjan kanssa avannosta tullessamme lukkojen taakse, emmekä meinanneet millään saada pukukopin ovea auki.


– Vuonna 2005 siirryimme tähän yleiselle rannalle, jatkaa Senja Koriseva. Naiset kertovat iloitsevansa sujuvasta yhteistyöstä kunnan kanssa. Avannon auki pysymiseksi rannassa on pumppu, turvallisuuden takaamiseksi tehokas lamppu ja vaatteiden vaihtamista varten lämmin koppi.
– Hyvällä yhteistyöllä tämä toimii, Koriseva juttelee. Hassuilta sattumuksiltakaan ei ole vuosien aikana vältytty. – Kerran jäimme Senjan kanssa avannosta tullessamme lukkojen taakse, emmekä meinanneet millään saada pukukopin ovea auki, 17 asteen pakkasessa. Märissä uimapuvuissa siinä pakkasessa seistessämme ehdimme jo hiukan pelästyä ja miettiä varasuunnitelmaa, minne pääsemme lämpimään, Pirjo Vestman kertaa jäätävää tapahtumaa. Naiset saivat kuin saivatkin tempaistua kiinni jäätyneen oven auki, ja nyt tätäkin kommellusta on hauska nauraen muistella.

Se fiilis mikä siitä tulee, on parasta


Joukon noviisit, Minna-Mari Kivimäki, Satu Paalanen ja Sari Puikkonen, ovat aloittaneet talvisen harrastuksen kuluvalla kaudella – ja jääneet heti koukkuun.
– Olen ollut aina hieman arka veden kanssa enkä tykkää kauheasti kesälläkään uida, mutta talviuinnista olen kyllä tykännyt. Se fiilis mikä siitä tulee, on parasta, Paalanen paljastaa.– Se on sellainen flow-tila, jossa et ajattele mitään muuta, Kivimäki lisää. Hän kuvailee tunnetta meditatiiviseksi, ja kertoo yhdistävänsä avannossa uimisen usein hiihtolenkin yhteyteen. Joulupäivänä talviuinnin aloittaneen Sari Puikkosen mielestä parasta on äärirajoilla käyminen ja itsensä voittaminen. Hän on huomannut, että keho alkaa kaivata kylmän tunnetta jo muutaman päivän päästä, ja avantoon on lähdettävä. – Kroppa oikein huutaa kylmää, äärirajoilla käymistä, hän kuvailee.

Muista pipo!


Jäänsärkijöiden parhaat niksit harrastuksen aloittamiseen ovat rauhallinen laskeutuminen kylmään kylpyyn ja oikeat varusteet. – Jos on ollut taukoa uimisessa, pitää aloittaa rauhallisesti, alkuun vain pienellä pulahduksella, muistuttaa Reijo Saarinen. Kivimäki aloitti oman kautensa vähitellen syksyllä.
– Kun käy säännöllisesti päivittäin järvessä, ei veden kylmentymistä oikein edes huomaa, hän vinkkaa. Lisäksi pään suojaaminen pipolla on tärkeää, samoin jalassa on hyvä olla avantouintitossut ja käsissä hanskat.

Jenni Partanen