Kuusen kotiin tuoda saamme

Uuraisten kirkonkylän torilla joukko ukrainalaisia myy metsänomistajien lahjoittamia joulukuusia aina aatonaattoon asti. Kuusille on mahdollista tilata myös kotiinkuljetus. Tuotto menee kokonaisuudessaan Uuraisten ukrainalaisten hyväksi.

Kuin ennen vanhaan mentiin Kyynämöisillä joulukuusimetsään viime lauantaina. Kokonaisia perheitä kävi sahan kanssa valitsemassa joulun perinteisen tunnuksen. Sen sai itsekin katkaista joko käsisahalla tai isomman kuusen jopa moottorisahalla. Kuusikosta sai valita joko supisuomalaisen peruskuusen tai jalommankin yksilön.
Jouko Mäkisen perhe oli laatinut kuusikaupan ympärille jouluisen tapahtuman. Oli tarjolla glögit ja piparit ja makkaranpaistoa varten koivupuunuotio. Roihut näyttivät jouluisen paikan ihan maantielle saakka.
Tapahtuman isäntänä hääri Jouko Mäkinen, joka on toiminut 35 vuotta metsäkoulunopettajana Paimiossa. Mäkisen perhe tuli nyt Joukon kotitaloon Kyynämöisille. Hyvä menestys viime vuonna kannusti uusimaan tilaisuuden.


Minna ja Pauli Pitkänen Jokihaarasta tulivat aamupäivällä lastensa Selman ja Vilhon kanssa joulukuusta noutamaan. He valitsivat ison tasaoksaisen kuusen kotiin sisätiloihin pystytettäväksi. Sitten he istuutuivat makkaranuotion ääreen ja viettivät näin talvisen ulkoilupäivän.

Tellervo Lehtoranta

Avainsanat: