Kuukan kurki tepasteli Uuraisten liikenneympyrään

Häkintien, Jyväskyläntien ja Kuukantien risteykseen rakennettu liikenneympyrä on saanut Kuukan kurjen kulkijoita valvomaan.
– Jouluksi tämä Uuraisten nimikkolintu saadaan vielä valaistua, lupasi kunnanjohtaja Juha Valkama.
Monitaiteellinen kurjen tekijä Jukka Ohra-aho vetäisi paljastuksen kunniaksi Keski-Suomen kotiseutulaulun, melko harvalukuisen juhlayleisön hymistessä kuorossa.
Lähellä Uuraisten rajaa Petäjäveden puolella Ylä-Kintaudella asuva, jo 70-luvulta alkaen näyttelyjä pitänyt Jukka Ohra-aho kukitettiin kiitoksin patsaan paljastuksen jälkeen.
– Kiitoksia, tämä oli miellyttävä tehtävä. Minulla on ollut onni syntyä kulttuurikotiin. Olen isän puolelta seppä neljännessä polvessa, tosin taidetakojana ensimmäinen. Äitini maalasi paljon ja musiikki on tullut verenperintönä molemmilta puolilta. Onneksi tyttäreni Birgit jatkaa laulajana, kertoili Jukka Ohra-aho.
Kukkoja hän on valmistanut paljonkin, joista yksi tepastelee Vironperällä, jonka entinen isäntä Johannes Virolainen aikoinaan sen näyttelystä Liimattalan taidekodista löysi. Myös Timo Fredrikson ja Tellervo Lehtoranta kuuluvat Ohra-ahon kukkojen omistajiin. Kurkia hän on tehnyt vähemmän. Kuukan kurki on toinen.
Uuraisten keskusta vanhimmassa, pieteetillä remontoidussa Riihimäen neitien talossa Restan mutkassa asuvana kunnanhallituksen puheenjohtaja Liisa Stenman-Kässi on seurannut aitiopaikalta kiertoliittymän rakentumista.
– Vaikka tienoo on koko kesän pölissyt, niin on hienoa, että ympyrä saatiin Uuraisille. Pitkään olen ollut mukana kunnan puolelta neuvottelemassa Elyn kanssa ja niukkoja tierahoja kärkkymässä. Monesti tilanne on tuntunut lähes toivottomalta ja jos Äänekosken biotuotetehdasta ei olisi tullut, niin ikinä tätä ei olisi saatu, hän sanoo.
– Onhan tämä nykyaikaa, helppo ajaa ja erityisesti iloitsen, että mäki Kangashäkkiin päin loivennettiin, vaikka kestopuheenaiheen siitä, kuinka rekat on jumissa Mäkisen mäessä, tilalle täytyy nyt keksiä jotain muuta, hän jatkaa.
Melko iso, läpimitaltaan 20-metrinen kiertoliittymä sulautuu maisemaan jo mukavasti. Seuraavaksi Uuraisilla rakennetaan kevytväyliä Multian, Jyväskylän ja Hirvaskankaan suuntaan.

Hanna Lahtinen