Peruskoulun päättyminen on ihmislapselle tärkeä hetki. Edeltävänä keväänä on tehty merkittäviä, ainakin jonkin matkaa tulevaisuuteen siivittäviä päätöksiä. Lapsuudesta pitää siirtyä aikuisten maailmaan ja ottaa itsestä vastuuta aivan uudella tapaa.
Tässä kohtaa ja jo aiemminkin rinnalla kulkee opo, joka tarkalla korvalla kuuntelee, aistii ja parhaaksi katsomallaan tavalla yksilöllisesti tukee kasvua ja kehitystä aikuistumisen kuoppaisella polulla.
Opo on elämänsuunnittelun opettaja ja tärkeä linkki koulun ja muun yhteiskunnan välillä.
Kun elämän saranavaiheen ammattilainen jää eläkkeelle, on hänellä siihen ehkä paremmat valmiudet kuin monella muulla.
– Kutkuttaa ajatus, että mitä tapahtuu seuraavassa elämänvaiheessa. Työni on ollut valtavan luovaa ja täysillä olen sitä myös tänä viimeisenä keväänä tehnyt. Käytän tunneillani paljon ihmisten tarinoita ja lähestyn niiden kautta ammatinvalintakysymyksiä. Opon suhde oppilaaseen on aivan erilainen kuin opettajalla, ei tarvitse esimerkiksi arvosanoja antaa, Mari Hast kertoo.
Mari Hast on itse esimerkki, että elämään mahtuu monta erilaista elämää. Hän on työskennellyt 15 vuotta Uuraisten koulukeskuksella, jonne hän tuli aivan vastavalmistuneena opona.
– Otin äidin kyytiin ja lähdin maakuntamatkalle viemään paperit jonnekin ihme Uuraisille. Sami Pasanen oli juuri aloittamassa reksinä ja esitteli koulua. Kun kuulin tulleeni valituksi, hetki oli iloinen ja jännittävä, hän kertoo.
Uurainen on Hastille vähän ihme vieläkin, mutta ei suinkaan oudossa tuppukylämerkityksessä, vaan kylä ja varsinkin kylän nuoret, sekä pieni ja pippurinen oma-aloitteisuus ovat hänelle hyvin rakkaita. Eikä hän ole jättänyt yhtään tilaisuutta käyttämättä, jossa Uuraista voi ainakin pikkuisen kehaista.
Ison kiitoksen hän antaa myös rehtori Pasaselle, jonka luontevaa osaamista ja tapaa tehdä vaativaa työtä hän suuresti arvostaa.
Mari Hast on syntynyt Kuivaniemellä, joka on nykyisin osa Iin kuntaa. Isä oli lappilainen ja äiti Pohjois-Karjalasta.
– Koti oli keskusteleva ja äiti työnsi maailmalle ja opiskelemaan, kovin kannustavaksi häntä ei voinut kutsua. Selkäänkin sain monet kerrat, kuri oli kova, eikä kehuja herunut, moitteita sitäkin enemmän.
Nuorena Mari Hast valmistui luokanopettajaksi ja työskenteli siinä työssä 10 vuotta. Siten hän muutti silloisen puolisonsa kanssa Usaan kolmeksi vuodeksi ja löysi kotiäitiyden, johon hän heittäytyi täysillä ja jatkoi sitä vielä Suomeen palaamisen jälkeenkin.
– Olin peräti 12 vuotta kotiäitinä. Löysin laajan sosiaalisen verkoston ja minusta tuli kotiäitiaktivisti, hän kertoo. Seminaareissa luennoivana kotiäitinä hän sai kutsun Linnan juhliinkin.
Seuraava elämänvaihe oli tärkeä sivupolku koulutuspalveluyrittäjäksi.
– Totesin aika nopeasti, että en ole yksinyrittäjäluonne, vaan haluan työyhteisön. Siirryin hanketyöhön nuorten pariin ja pian huomasin kaipaavani koulumaailmaan. Opettajan työn sijaan, oppilaanohjaus kiehtoi enemmän ja hakeuduin koulutukseen. 18 vuoden tauon jälkeen palasin koulumaailmaan.
– Uuraisten koulukeskuksella vietettiin Kaartisen Maunon läksiäisiä, kun aloitin ja kun hänelle omaa kyvykkyyttäni epäilin, niin Mauno sanoi, että kaikki mitä olet elämässä tehnyt, on sinulle opona hyödyksi – ja niin se on ollutkin. Kun oli viisikymppinen ja ammatissaan untuvikko, piti pystyä suhtautumaan itseensä myös jossain määrin huumorilla.
Työnkuvansa Mari Hast muovannut omannäköisekseen. Oppikirjoja hän ei ole käyttänyt, vaan on pyrkinyt pitämään työn aina ajassa ja sen ilmiöissä kiinni. Joka vuosi hän on tavannut kaikki yläkoululaiset kahdenkeskisten keskustelujen merkeissä.
– Olen yllättynyt miten valtavan hyvin olen viihtynyt teinien kanssa, sitä en olisi silloin nuorena luokanopettajana arvannut. Nuoret ovat niin aitoja ja ihania. Uuraisilla on myös ollut ehdottomasti oman urani paras työyhteisö. Meillä on ollut välillä vain niin hillittömän hauskaa opehuoneessa. Koko koulun väki keittiöhenkilökuntaa, siivoojia ja ohjaajia myöten on aivan upea ja olemme mitä suurimmassa määrin tiimi. Nuoria, työyhteisöä ja koko Uuraista jään kaipaamaan, onneksi koti sijaitsee melko lähellä, joten tarvittaessa pääsee ainakin fiilistelemään.
Eläkkeelle Mari Hast jää elämänkaaren näköalapaikalta. Oma äiti nukkui ikiuneen maaliskuussa, lapsenlapsiakin on ja uuden elämänkumppanin myötä hän on päässyt upottamaan kädet multaan ja yhä lähemmäs luontoa.
Hanna Lahtinen