SM-rallisirkus on tältä syksyltä hiljentynyt ja mestarit ovat selvillä. Kokkolan Urheiluautoilijoiden 60-vuotisjuhlaralli oli viime viikonloppuna sarjan viimeinen osakilpailu. Emil Lindholm ajoi vaiherikkaan päivän jälkeen kilpailun voittoon ja saavutti samalla pitkään metsästämänsä Suomen mestaruuden.
Ihan puskista ei Emilin ensimmäinen mestaruus tullut, sillä suku on nopeaa sorttia. Emilin isä Sebastian Lindholm ajoi aikanaan kahdeksan kertaa rallin Suomen mestariksi. Sebastian Lindholmin serkku Marcus Grönholm puolestaan on kaksinkertainen maailmanmestari. Ja on Emilin äitikin ajanut mestaruuteen, Minna Sillankorvan kartturin jakkaralla.
Toivakan AUK:n Kristian Nieminen on nyt niin ikään saanut SM-ralliurakkansa päätökseen tältä kaudelta.
Kauden mittaan kisa kisalta esitystään parantanut Kristian selvitti nytkin oman luokkansa mallikkaasti, sillä hän ajoi kakkostilalle, vain minuutin erolla edelliseen. Kristianin edellä ajoi vakuuttavaan voittoon ja samalla myös toisen kerran peräkkäin luokan Suomen mestariksi Lauri Joona.
Niemisiltä jäi väliin SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu, mutta lopuista autokunta saalisti kuljettajissa ja kartanlukijoissa molemmissa yhteistuloksen 66 pistettä.
Kristianilla tämä tarkoitti luokan sijaa viisi, Valtteri Niemisellä taas co-driverien puolella SM3-R2 –hopeaa.
Lea Lerkkanen
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK