Kotaperän kylpylässä ainesta kesähitiksi

Puuseppäkonkari Heikki Länkisen yrityksen tavallisemmat työt, eli portaitten ja kaiteitten valmistus on ollut hieman vähissä viime vuosina rakennusalan yleisen taantuman vuoksi. Luppoaikana Länkinen on kehittänyt uima-allasprototyypin, jossa on potentiaalia oikeaksi menestystuotteeksi.
Kotaperän kodin pihamaalla seisoo kompleksi, joka käsittää katetun uima-altaan ja saunan ja jossa on myös viihtyisä tupa ruuanvalmistusmahdollisuuksineen.
Uima-allaspussi on valmiina ostettu, metalliosia on valmistanut Alpo Hintikka ja putkitöitä tehnyt Paavo Kuitunen, mutta muuten koko kokonaisuus on täysin Heikki Länkisen itse kehittelemä ja valmistama. Aluksi allas oli avoin, sitten Länkinen kehitteli pressusuojauksen. Lopulta hän päätyi valokatteeseen, mikä lisää käyttömukavuutta huomattavasti.
– Ilmassa lentää koko ajan kuitenkin kaikenlaista roskaa, joten kate on ehdoton, Länkinen sanoo.
Allas on todellakin allas, ei mikään palju. Mutta toisin kuin paljussa vettä ei tarvitse vaihtaa. Kahdenkymmenen kuution vesimassaa ei tarvitse laskea altaaseen kuin kerran kesässä. Kvartsihiekkasuodatus kierrättää ja puhdistaa vettä koko ajan ja samalla saa aikaan pienen laineen liplatuksen. Pieni kloorikapseli varmistaa veden puhtauden.
Kotaperän kylpylän valtti on pitkä käyttökausi, hyvinkin toukokuusta lokakuuhun, tai pidempäänkin.
– Viime lokakuussakin lämmitin altaan vielä 28-asteiseksi, Länkinen kertoo.
Lämmitysmuotona toimii vanha vesikiertoinen keskuslämmityskattila, jonka Heikki Länkinen on muokannut tarkoitukseen sopivaksi.
– Jos viisiasteisesta alkaa lämmittämään, niin alussa tarvitaan paljon energiaa, mutta esimerkiksi nyt kun vesi on noin 15-asteista, niin lämmön nostaminen pariinkymmeneen asteeseen käy paljon nopeammin. Minulla on suunnitteilla asentaa myös aurinkopaneelit, joilla kesäaikaan voi ylläpitää veden lämpötilaa, kun se ensin on puilla lämmitetty, hän kertoo.
Kehitystyö jatkuu yhä, seuraavaksi altaan kylkeen valmistuu poreallas ja liukumäki. – Sitä pidän erinomaisena ominaisuutena, että allas on nyt lapsiturvallinen. Oven saa vaikka lukkoon, joten kukaan ei pääse vahingossa altaaseen tippumaan, hän sanoo.

ISOT ULKOPALJUT maksavat jopa seitsemän tonnia, mutta jos pistäisi muutaman tonnin lisää, niin pihalleen saa oikean katetun uimalan.
– Enhän minä ole tätä juurikaan markkinoinut, mutta mielelläni valmistaisin muillekin ja onhan tämä tässä ainakin omana ilona ja kovassa käytössä, Heikki Länkinen sanoo.
Yrittäjän esikuva on hänen isänisänsä, Adam Länkinen, joka valmisti koirankarvarukkasia ja muita suutarin ja vaatturin töitä. Heikki Länkinen remontoi parhaillaan Adamin rakentamaa taloa, jossa näkyy miehen innovatiivisuus.
– Hän oli tehnyt perustukset kivestä, mutta valanut talon alle jo silloin betonilaatan, jonka oli päällystänyt bitumilla, kun yleisesti silloin käytettiin tuulettuvaa rossilattiaa, Länkinen kertoo ja lisää, että kosteutta ei remontin yhteydessä ole löytynyt.
– Hän kävi kolme kertaa Ameriikassakin ja varmaan sieltäkin poimi uusia juttuja, kuten hevosella pyöritettävän silppuumyllyn, Heikki Länkinen kertoo. Adamin isä Jussi Länkinen puolestaan oli kuuluisa länkien tekijä.
Esi-isiltä perityt keksijägeenit ovat yhä voimissaan. Länkien ja karvarukkasten kautta on nyt päästy uima-altaisiin ja myös Heikki Länkisen yrittäjäpoika Teemu on osoittanut ajatusmaailman avaruutta kehittelemällä ratkaisuja itse, eikä aina tyytymällä niihin valmiiksi tarjottuihin.

Hanna Lahtinen