Valtiokonttorin kautta on voinut koronapandemian alkupuolelta asti hakea tukea elinkeinotoiminnan elvyttämiseksi. Tuen ehtona on ollut noin kolmanneksen pudotus liikevaihdossa ja tuettavan yrityksen toiminta on oltava sellaista, että tulojen menetys voidaan osoittaa koronapandemiasta tavalla tai toisella johtuvaksi.
Myönnetystä kustannustuesta vähennetään mahdolliset samoihin kustannuksiin kohdistuvat vakuutuskorvaukset sekä Valtiokonttorin myöntämä sulkemiskorvaus ja tapahtumatakuu. Tuen enimmäismäärä on miljoona euroa.
Koko maassa yritysten koronatukea on hakenut viidellä eri hakukierroksella vuodenvaihteeseen mennessä noin 40 000 yritystä. Tukea on myönnetty yhteensä noin 777 miljoonaa euroa.
Keski-Suomessa yritysten koronavaikutusten kustannustukea Valtiokonttorin kautta on hakenut 1 612 yritystä. Myönteisen päätöksen sai 1468 hakemusta. Maakuntaan myönnetty koronatukipotti oli kaikki hakukierrokset huomioiden vuodenvaihteeseen tultaessa hieman yli 20 miljoonaa euroa.
Leijonanosa maakuntaan saadusta kustannustuesta meni jyväskyläläisille yrityksille, joita toki täällä on eniten yhtä paikkakuntaa kohden. Jyväskylään jaettiin 811 hakemuksen perusteella lähes 12 miljoonaa euroa.
Uurainen oli 196 895 euron kustannustukimäärällä kuntien listauksessa sijalla 11 ja Toivakka
107 305 euron tuella sijalla 14. 184 yrityksen Uurainen ja 135 yrityksen Toivakka jättivät tässä ”kisassa” taakseen muun muassa Viitasaaren (344 yritystä) ja Joutsan (321 yritystä). Yritysten määrä perustuu Valtiokonttorin laskelmissa vuoden 2020 maalis-toukokuussa arvonlisäveroa maksaneisiin yrityksiin.
Toivakassa reilun sadantuhannen potti jakautui 16 hakemukselle. Kaikille hakeneille yrityksille ei tukea herunut, mutta joiltakin yrityksiltä oli useampi läpimennyt hakemus 1 – 5 hakukierroksilla.
Jokaisella hakukierroksella hyväksytty tukipäätös tuli elintarvikkeita valmistavalle Rawa International Ltd Oy:lle, joka sai yhteensä 13 980 euroa kustannustukea liikevaihdon alentumisen vuoksi.
Suurimman euromääräisen potin Toivakassa sai esiintymistilaisuuksia koronan vuoksi varmasti rutkasti menettänyt musiikkialan yritys Arja Koriseva Oy. Tässä tapauksessa sitkeys palkittiin, sillä Korisevan yritys haki toisella kierroksella kustannustukea elinkeinotoimintansa elvyttämiseen, mutta hakemus tuli hylättynä takaisin. Uusi hakemus kuitenkin auttoi ja myös kierroksien kolme ja neljä hakemuksiin tuli myönteiset päätökset. Yhteensä yritys on tähän mennessä saanut kustannustukea noin 35 400 euroa.
Kuljetusalan yritys Rakku Oy:n tukipaketti kahdelta hakukierrokselta oli yhteensä noin 31 000 euroa. Toivakkalaisyrityksistä myös Taksi 15 Oy perusteli pienentyneen liikevaihtonsa koronan vaikutukseksi ja sai sen vuoksi kustannustukea kolmelta hakukierrokselta yhteensä vajaat
15 000 euroa.
Keittiökalusteita valmistava Teemainvest Oy sai kustannustukea noin 8 100 euroa. Kuljetusyritys Sauli Puikkonen Oy ja pitopalvelualan Leena Tiihonen Ky molemmat tasan kaksi tuhatta euroa.
Uuraisilla koronasta kärsineiden yritysten tueksi myönnettiin Valtiokonttorin kautta lähes tuplasumma Toivakkaan verrattuna. Tukea haki kaikilla kierroksilla vuodenvaihteeseen mennessä 23 eri yritystä ja 26 näiden tekemään hakemukseen vastaus oli myönteinen.
Rakennustoimisto T.Mäkinen Oy:n toimintaan koronatukea tuli kahdella kierroksella yhteensä 108 115 euroa ja Otva Oy:lle myönnettiin yhteensä 15 600 euroa. Maalaus ja tasoitepalvelu Korhonen Oy sai noin 4 800 euroa ja Mittakori Oy:n koronamenetyksistä korvattiin reilut 4 700 euroa. Niin ikään rakennusalalla toimivalle Torpparin renki –yritykselle tukea tuli hieman yli 4 000 euroa ja Hirvaskankaan Rakennustyö Oy:tä tuettiin 3 900 eurolla.
Uuraisten Liikenne Ky:n menetettyjä tilaus- ja koululaisajoja korvattiin noin 13 460 eurolla. Taksiautoilija Petri Salmi sai hyväksyvän päätöksen yhteensä reilun 7 100 euron hakemuksiinsa. Kuljetusalan yritys Jussinmäki & Kettunen Ky sai tukea kahdelta kierrokselta yhteensä 5 350 euroa. Taksialalla toimiva V.M. Savirannan kohdalla Valtiokonttorin tukilistalle oli merkitty yksi sentti, mutta tässä lienee jokin sekaannus, sillä aivan noin pieniä tukia ei sentään makseta, vaan alaraja on 2 000 euroa.
Ensimmäisellä hakukierroksella myös PaikallisUutisia julkaiseva Viestipantteri Oy sai kustannustukea liikevaihdon alenemisen johdosta reilut 6 500 euroa. Marjoniementila Oy sai myönteisen päätöksen reilun 6 100 euron ja Uuraisten Rauhanyhdistys ry puolestaan noin 2 700 euron hakemukseensa.
Kahden tuhannen euron tuet Uuraisilla menivät taksi Martti Piesaselle, Pesula- ja siivouspalvelu He-Ri:lle ja Uuraisten Tilitoimisto Oy:lle. Kahdella kierroksella kaksitonniset eli yhteensä 4 000 euron potit matkasivat Tiina Tatjana Vocals:ille ja Jaarlmill Oy:lle.
Viidennen kierroksen hakemuksia oli vuodenvaihteessa edelleen vireillä päätöksiä odottamassa. Lisääkin hakemuksia ennättää lähettää, sillä hakuaikaa tälle kierrokselle on vielä noin maaliskuun puoliväliin asti.
Lea Lerkkanen