Korona pisti Uuraisten yrittäjien digiloikkaan vauhtia

Yksi hauskimmista digikurssin oppitunneista on ollut kännykkävideoiden opetustuokio.
Kuvassa ote videosta, jossa Tommi Niukkanen Aava & Bangista opastaa Hanna Lapinkangasta videon kuvaamisessa.

Viime syksystä saakka käynnissä Uuraisten Yrittäjät ry:n Digityökaluilla tulosta -hanke sai odottamattoman kirittäjän koronasta.

Seitsemää eri alojen yritystä korona on jokaista kouraissut, toisia enemmän toisia vähemmän. Eniten yrityksen arki on muuttunut yli 90-vuotiaalla perheyrityksellä Uuraisten Liikenteellä.

– Fiilis on tyhjä. Tulot putosivat hetkessä nollaan mutta menoja on edelleen. Jouduimme lomauttamaan koko henkilökunnan toistaiseksi. Tulevaisuus näyttää suurelta kysymysmerkiltä, kertoilee Kimmo Kivelä.

Helpolla ei olla päästy Rakennus- ja metsäpalvelu Paanaset Oy:ssäkään.

– Korona pyyhkäisi kalenterista liki pari kuukautta kokonaan tyhjäksi. Remonttitilauksia peruuntui sekä asiakkaiden riskiryhmään kuulumisen, että talouden epävarmuuden vuoksi. Tilanteessa on haastanut erityisesti se, että se tuli niin nopeasti. Edelliset projektit olivat juuri päättymässä ja yhtäkkiä yrityksen tulot ovat nollassa ja juoksevat kulut kävelevät vastaan, Jyrki Paananen kertoo.

Jotain positiivistakin hän silti tilanteessa näkee. – Kokonaisuutena tämä virusepidemia saattaa ohjata ihmisten käyttäytymistä omien arvojeni suuntaan esimerkiksi kotimaisten tuotteiden käytön ja yleensä kuluttamisen suhteen, sekä ajankäytöllisesti. Kriisin vaikutus ympäristölle saattaa herättää meitä laittamaan asioita uuteen arvojärjestykseen. Yrityksen kannalta toivon, että paikallisten pk-yritysten arvostus lisääntyy.

”Ehkäpä tässä kriisissä onkin nyt kyse siitä että olemme yrittäneet liikaa muuttaa luontoa ja sen normaalia kulkua.”

– Oman yritykseni kannalta peruutuksia on tullut heinäkuulle asti ja leirikouluohjaajan hommat Rautavaaran Metsäkartanolla peruuntuivat kokonaan. Positiivista on vain se, että nyt ehtii raivaushommiin ja klapintekoon, harmittelee Erä- ja luontapalvelut HyvänTähen Teijo Haapakoski.

Näkökulmaa laajentamalla hän näkee tilanteessa hyvääkin. – Luotan tulevaisuuteen, sillä luonto parantaa aina. Ehkäpä tässä kriisissä onkin nyt kyse siitä että olemme yrittäneet liikaa muuttaa luontoa ja sen normaalia kulkua. Kun kriisi rajoituksineen on ohi, tulen viemään ihmisiä takaisin luontoon, perusasioiden äärelle. Liikumme jalan, suksilla, lumikengillä, kanooteilla ja aistimme luonnon parantavan voiman, Haapakoski visioi.

Siivous on merkittävä osa kiinteistöhuoltoyritys HuoltoS:n palveluja. Vaikka siivouksen tärkeyttä nyt korostetaan, se ei silti ole lisännyt siivouspalvelujen kysynnän kokonaismäärää.

– Fiilis on hyvin vaihteleva. Toisena päivänä on hyvä mieli ja iloinen siitä, että omat työt eivät ole täysin pysähtyneet. Toisena päivänä taas miettii paljon pulassa olevia yrittäjäkollegoita. Kiinteistöhuoltopuolella lisätyötilauksia ei tule, koska talous näkyy heti kaikessa pienessäkin työssä, jota ei ole pakko vielä teettää. Toki lisäsiivouksen tarve monissa kohteissa on lisääntynyt, joka taas kompensoi osin menetettyjä töitä. Kotisiivouksissa riskiryhmäläisten siivoukset ovat pääasiassa jäissä tällä hetkellä. Meillä ne ovat siivouspuolella aika isokin osa työllistämistä, joten tältä osin lovi tulee olemaan huomattava. Yritän kuitenkin aina nähdä tilanteissa jotain positiivista. Jos ei suoraan työhöni liittyen, niin olen iloinen siitä, että perheet ehtivät viettää aikaa yhdessä enemmän. Ehkä meidän arvomaailman järjestystä laitetaan uusiksi tällaisen kokemuksen kautta, Hanna Lapinkangas miettii.

Maansiirtoyritys Kaivutyö Salmelan tekemisiä ei korona estä, mutta asiakkaiden lompakon oheneminen vähentää tilauksia. Yrityksen monitoiminainen Leena-Kaisa Flyktman ehti juuri koronan alta kaukomailta kotiin ja karanteeniin.

– Jatkan edelleen etätöissä kotona. Käsidesiä on työmaalle hankittu ja froteepyyhkeet vaihdettu paperipyyhkeisiin. Kahvikämpän seinät on vuorattu jos jonkinmoisilla ohjeilla, jotta osataan yskiä, aivastaa ja pestä kädet oikein. Hallitiloihin on myös vierailukielto, mutta esimerkiksi auton voi tuoda huoltoon tai renkaanvaihtoon soittamalla ja sopimalla ajan etukäteen. Tällä hetkellä vain yksi henkilö on lomautettuna, toivottavasti työt käynnistyvät nopeaan tahtiin kevään edetessä. Ihmisillä on nyt aikaa tehdä vaikka pihahommia ja meiltä saa tarvikkeita ja maa-aineksia. Tällaisissa töissä kun ei tarvitse olla lähikontaktissa tai ohjeita voi huudella vähän kauempaakin, hän selvittää.

PaikallisUutisia julkaisevassa Viestipantteri Oy:ssä korona on kouraissut, esimerkiksi ilmoitukset ovat vähentyneet huomattavasti.

Tilitoimistopalveluja tarjoavan TSR Talouspalvelujen Taru Rytkönen on myös Uuraisten Yrittäjien puheenjohtaja.

”Kaikkien etu on pyrkiä estämään konkurssiaalto ja säilyttämään työpaikat.”

– Suomen Yrittäjät ja sen aluejärjestöt panostavat nyt täysillä auttaakseen yrittäjiä selviytymään koronakriisistä. Valtiovalta tekee päätöksiä nopeaan tahtiin ja perässä pysymisessä on pienellä yrittäjällä suuria vaikeuksia. Olen erittäin onnellinen siitä, että taho johon luotan, pitää huolta puolestani siitä, että saan oikeaa ja ajantasaista tietoa. Paikallisyhdistyksen tehtäväksi jää välittää tietoa ja tsempata yrittäjiä. On ollut hienoa nähdä, miten yrittäjät ovat nopeasti keksineet uusia toimintatapoja asiakaspalveluun ja kuinka joustavia ratkaisuja on kehitetty. Monella kuitenkin on tullut tai tulossa maksuvaikeuksia kun kassa alkaa tyhjetä. Siihen rohkaisen hakemaan apua. Kaikkien etu on pyrkiä estämään konkurssiaalto ja säilyttämään työpaikat. Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka vähän paikalliset yrittäjät ovat ottaneet yhteyttä. Rohkaisenkin heitä kertomaan tilanteestaan avoimesti ja pyytämään tarvittaessa apua. Ajantasaisia toimintaohjeita löytyy myös Suomen Yrittäjien nettisivuilta, Uuraisten Yrittäjien Facebook-sivuistakin kannattaa käydä tykkäämässä, hän kannustaa.

– Omalta osaltani koronan vaikutukset ovat toistaiseksi lisänneet työmäärää, taloudelliset vaikutukset tulevat vasta myöhemmin jos ovat tullakseen. Tilitoimistossa on vuoden kiireisin aika ja korona on lisännyt asiakasneuvontaa entisestään. On mietitty lomautusvaroituksia, tarvitaanko irtisanomisia, mistä haetaan maksuaikaa ja niistä tulevia viivästyskorkoja, laskettu kuinka kauan rahat riittää jos tuloja ei tule tai tulee vain osa. Ja koska päästään jatkamaan töitä kun tavara seisoo Kiinassa. Tämä kriisi jatkuu pitkään ja sen vaikutukset ulottuvat meihin kaikkiin tavalla tai toisella, Taru Rytkönen sanoo.

Digihankkeen vetäjät Upe Nykänen ja Maija Haaranen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta saavat suitsutusta kaikilta osallistujilta. Opetus on ollut hyvin yrittäjälähtöistä ja käytännönläheistä.

– Parhaiten on jäänyt mieleen hyvä porukka ja hyvät opettajat. Toivon hankkeen auttavan meitä ottamaan digin monipuolisesti käyttöön. Nyt  digitaalisuus mahdollistaa monien asioiden hoidon etänä, Kimmo Kivelä sanoo.

– Digihanke on vastannut odotuksia. Tällä hetkellä parhaiten on jäänyt mieleen ja myös palvellut yritystämme nettinäkyvyyden lainalaisuudet, nettisivujen muokkaamisen oppiminen ja hakukoneoptimointi. Yrityksen löytyminen esimerkiksi Google-hakusanoilla on yhä tärkeämpää markkinoinnissa. Toisaalta ryhmän tuki ja yhteisöllisyys on tuntunut tosi hyvältä. Korona on korostanut digimaailman hyötyjä ja mahdollisuuksia asioiden hoidossa. Jatkossa voisikin harkita paljon enemmän tapaamisia nettipalavereina ja tiedon hallinnointia paperittomana, Jyrki Paananen jatkaa.

– Olen päässyt oppimaan paljon uutta digimaailmasta, vaikka olin luullut sen ehkä olevan jo tuttuakin, mutta paljon siellä on opittavaa varmasti edelleenkin. Digihankeen vetäjät ovat huipputyyppejä, he osaavat asiansa, Hanna Lapinkangas sanoo.

– Uskon, että digimarkkinointi on se mistä minulle tulee olemaan suurin hyöty sekä verkkosivujemme ylläpito. Olen rohkaistunut tekemään kaikenlaisia digimarkkinointiasioita tämän hankkeen aikana. Markkinointia ei ainakaan meidän yrityksessä ole vielä ollut liikaa. Lisäksi on yrittänyt painottaa omassa ympäristössä paikallisen yrittäjän tukemista, jotta pienetkin yritykset saisivat jatkaa tämän koronataistelun jälkeenkin, Hanna Lapinkangas päättää.

Rohkaisu, kannustus ja selkokielellä puhuminen ovat kurssinvetäjä Upe Nykäsen vahvuuksia.

”Koronaviruksen aiheuttama tilanne ilman digiä olisi paljon pahempaa – nyt voidaan kuitenkin hoitaa paljon asioita verkossa ja pitää yhteyttä useimpiin läheisiinkin digin avulla, vaikka emme voikaan tavata normaalisti.”

– Uuraisilla on aivan mahtava porukka. Nyt erilaiset digityökalut ja verkkopalveluiden hyödyntäminen tulevat yhä useammalle tutuksi, vaikkakin osin pakon kautta. Digiä voi hyödyntää esimerkiksi ruokatilausten tekemisessä verkossa, yritysten yhteistyössä verkkokaupan pystyyn laittamisessa ja palvelujen tarjoamisessa. Toinen positiivinen asia on halu tukea paikallisia yrityksiä. Yrityksiä ja palveluita nostetaan nyt esiin verkossa esimerkiksi kuntien sivuilla ja somessa ja vinkkejä jakavat myös yksityiset ihmiset. Toivon, että tämä positiivinen henki ja yhteistyöhalu pysyvät myös jatkossa, hän sanoo.

– Koronaviruksen aiheuttama tilanne ilman digiä olisi paljon pahempaa – nyt voidaan kuitenkin hoitaa paljon asioita verkossa ja pitää yhteyttä useimpiin läheisiinkin digin avulla, vaikka emme voikaan tavata normaalisti. Mieluiten pelaisin ihan digitöntä, puista Korona-peliä, hän päättää.

Hanna Lahtinen