Kontiota saa haukkua

Uuraisten viikon toripäivä 26.7. on tänä vuonna erityisen ohjelmantäyteinen. Samana päivänä järjestetään myös mielenkiintoinen koiraharrastajien tapahtuma työväentalolla, kun konekarhu Kontio saapuu Uuraisille. Konekarhukunkkutittelistä kisaaminen on osa kesäistä kenneltapaamista. Kisan lisäksi luvassa on laumanvartijaluento.
– Kontio on täytetty karhu, jolla voi testata ja harjoittaa kaiken rotuisia koiria, kertoo tapahtuman järjestelyistä Uuraisilla vastaava Heini Kurtti Kennel Iipanaapasta. Kontio kulkee kaukosäätimellä.
– Kaikki koirat eivät hauku karhua, jotkut voivat jopa pelätä sitä, hän jatkaa. Sataprosenttista varmuutta konekarhullakaan ei saada, joku koira voi käyttäytyä eri tavalla elävän karhun kohdatessaan. Testi aloitetaan aidon karhun ulosteen hajulla ja kilpailussa arvostellaan mm. haukun ärhäkkyyttä ja yleisvaikutelmaa. Metsästyskoirat testataan eri tavoin kuin vahtikoirat, joiden mukana testissä on omistaja. Myös monirotuiset koirat ovat tervetulleita.
– Tällä hetkellä on ilmoittautunut 22 koiraa, suurin osa tästä lähiseudulta, mutta lisään mahtuu vielä 10-15 koiraa lisää, ilmoittautua voi aivan edellispäivään saakka, Heini Kurtti kertoo.
Jokainen kokeeseen osallistuva koira saa kirjallisen todistuksen koiran työskentelystä. Jokaisen osakilpailun kolme parasta koiraa pääsee Iisalmessa elokuussa järjestettävään loppukilpailuun. kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 400 euron arvoinen karhunmetsästysmatka.
Kennel Iipanaapan rodut ovat estrelanvuoristokoira ja kääpiöpinseri, joten kokoeroa perheenjäsenistä löytyy. Molemmat ovat eri koostaan riippumatta vahtikoiria ja viihtyvät tosi hyvin.
– Konekarhukisoja on järjestetty muutaman vuoden, mutta se on lyönyt itsensä läpi aivan viime aikoina.
Heini Kurtti ja miehensä Juha Ström ovat asuneet Uuraisilla pari vuotta.
– Uurainen on ihan hyvä paikka koiraihmisille, mutta aika vähän täällä on toimintaa, siksi olemme yrittäneet keksiä toimintaa, joka toisi erilaisia koiraharrastajia yhteen. Sunnuntaitapaamiset Häkintien risteyksessä ovat keränneet parhaimmillaan 15 koiraa. Tapaamiset jatkuvat heinäkuun tauon jälkeen jälleen elokuussa. Myös koirankakkaroskiksien lisääminen on ollut tavoitteemme, Heini Kurtti kertoo.
Itse hän haaveilee isommasta kennelistä ja useammasta koirasta.