Kohtaamisia Uuraisten viikolla

Uuraisten viikko oli ohjelmaltaan ehkä monipuolisin koskaan ja jos loppuviikkoon ei olisi osunut oikea vuosisadan kaatosade, myös kävijäennätykset olsivat paukkuneet.

Höytiänpäivänä esiintyivät Jenni Mustajärvi ja Olli Anttila, sekä Ilja Koivisto.

Höytiänpäivänä aloiteltiin vielä aurinkoisesssa säässä, mutta maanantai-iltana Kangashäkin kyläillassa saatiin jo pientä tihkua.

Hanna-Mari Mäkelä ja Susanna Keto vastasivat kalansaaliista. Alpakat ihastuttivat yrmeydellään.


Kirjaston hyvinvointipäivää sää jälleen suosi, kuten myös Ekin Kuppia.

Sen sijaan pesäpallon Itä-Länsi jouduttiin siirtämään ja toripäivän myyjistä kaksi kolmannesta ei uskaltanut ennätyssateeseen tuotteitaan tuoda. Illaksi sää hieman selkeni, eikä Keskipisteen illanvietossa ja päätöspäivän tapahtumissa ei enää kastuttu.

Kirjaston hyvinvointipäivässä Aino Haapakoski ja Raili Hytönen esittelivät kutojan ja kehrääjäntaitojaan.

Sanna Espo liikutti Kirjaston hyvinvointipäivässä.

Ekin Kuppi pelattiin ihanneolosuhteissa.


Vaikka toripäivän kaatosade harmitti, niin viimeistään siinä vaiheessa kun vuoden uuraislaiset julkaistiin, harmitus hälveni monen mielessä. Tänä vuonna vuoden uuraislaisiksi valittiin Uuraisten ukrainalaiset, joilla on takanaan huomattavan paljon rankkasadetta pahempia harmituksen aiheita. Siitä huolimatta he ovat tuoneet eloa ja iloa Uuraisille ja moni alkaa löytää jo paikkansa työelämässäkin.
Kotoisasti kaikki ukrainalaiset palkittiin Alansan lahjakortilla.

Toripäivänä palkitsijoina toimi kunnanjohtaja Juha Valkama, kunnanhallituksen puheenjohtaja Liisa Stenman-Kässi ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matleena Kivelä. Vastaanottajina Julia Nazarova, Katja Nazarova ja Hanna Marstun.

Piia Koriseva juonsi Toripäivän.

Jyrki Paananen esiintyi.

Höytiänpäivänä valitaan perinteisesti vuoden ansioitunut höytiälainen, mutta tänä vuonna haluttiin muistaa kolmea voimanaista, jotka ovat olleet luomassa esimerkiksi Höytiänpäivän 30-vuotista historiaa.
Elämäntyöpalkinnolla palkittiin Tellervo Lehtoranta, joka oli miehensä Aarnen kanssa aloittamassa järjestäytynyttä kylätoimintaa Höytiällä jo 70-luvulla. Oli kyläkoulun opettajana kokoava voima. Aloitti kylälehti Omenan tekemisen vuosikymmeniä sitten. On toiminut paikallislehden free lancer -toimittajana lähes 50 vuotta ja aikoo nyt 80 täyttäessään jäädä eläkkeelle. On aina iloinen ja valmis hyppäämään myös epämukavuusalueille, vaikkapa peikoksi Konttivuoreen.
Seuraavaksi palkittiin Sirkka Salminen, kyläyhdistystoiminnan uranuurtaja, joka on tuonut yhdistykseen erityisesti kulttuuria. On juontanut useimmat Höytiänpäivät ja on myös alkukesän Lauluillan vakioesiintyjä. Lausuu runoja, loruja ja tarinoita. Koivurinteen puutarhassa on järjestetty useat esittelyt ja puutarhakävelyt, sekä erilaisia näyttelyitä.
Sirkka aloitti myös Höytiän leikekirjan kasaamisen, jota kolmas palkittava, Annikki Kässi, on ansiokkaasti jatkanut. Yhä aktiivisesti toimiva kyläyhdistysläinen Annikki on iloinen puurtaja, joka tarttuu monenlaiseen toimeen ja on aina valmiina. On tarkka ja pätevä, silloin kun asiat ovat Annikin hoidossa, ne hoituvat.

Höytiällä palkinnot Tellervo Lehtorannallae, Sirkka Salmiselle ja Annikki Kässille jakoi Höytiänpäivän juontaja Irina Viitala apulaisinaan Venla Huhtala ja Jessica Lindholm.

Hanna Lahtinen