Kodinrakennusta 40 vuoden kokemuksella

Oma koti on monen elämässä se suurin yksittäinen hankinta ja huomioon otettavia asioita on paljon. Jos haaveissa on uusi omakotitalo, siinäkin on vaihtoehtoja paljon. Voi rakentaa itse hartiapankin voimin ihan alusta alkaen tai ostaa täysin valmiina. Näiden välilläkin on vaihtoehtoja lukuisia.
Yksi kaikkein riskittömimmistä vaihtoehdoista on ostaa kokeneen rakentajan rakentama talo. Tällaisia taloja tekevät isä ja poika, Heikki ja Janne Muittari. Sana kokenut saa vuodesta 1988 toiminimella ja sitä ennen jo yksityishenkilönä taloja rakentaneen Heikki Muittarin kohdalla harvinaisen painavan merkityksen, sillä hän viimeistelee parhaillaan 63 taloaan ja Jannellakin on kokemusta jo 14 talon rakentamisesta.
Suurin osa Heikin taloista sijaitsee Uuraisilla, mutta myös Jyväskylässä ja Äänekoskella hänen kädenjälkensä näkyy. Pitkästä urasta huolimatta hänen yritysmuotonsa on yhä toiminimi.
– Olen huomannut, että toiminimi antaa asiakkaalle luotettavamman ja asiaan sitoutuneemman kuvan, Heikki Muittari sanoo. Rakennusalalla luotettavan toimijan maine on todella tärkeä.
– Asiat pitää tehdä jämptisti ja kunnolla, hän lisää.

Janne Muittari kasvoi mukaan talojen rakentamiseen ja peruskoulun jälkeen oppisopimuksella talonrakentajaksi kouluttautuminen oli selvä valinta. Armeija-aika toi kuitenkin mutkan matkaan, sillä Keuruun varuskunnassa astma paheni ja lääkäri ei rakennusalaa suositellut.
– Opiskelin sitten lähihoitajaksi ja teinkin sitä työtä vuoden verran, mutta rakentaminen houkutti ja vuonna 2016 uskalsin palata alalle. Tällä hetkellä astma ei juurikaan oireile, eikä uudisrakentamisessa edes altistu esimerkiksi pölylle sillä tapaa kuin remontoinnissa, varsinkin kun jättää villoitukset muille. Lähihoitajan ammatti on silti hyvä olla varalla, Janne kertoo.
Isä-Heikille Jannen mukana olo on suuri ilo ja näkemykset käyvät yleensä hyvin yksiin.
Yleensä Muittarin talot ovat ns. pitkästä tavarasta tehtyjä, mutta mahtuu uran varrelle parikymmentä elementtitaloakin.

Uurainen porskutti parikymmentä vuotta kasvukuntana 90-luvulta alkaen, eikä Heikki Muittari ole aivan syytön asiaan. Edellisen kunnanjohtaja ideasta syntyi käytäntö, jossa kunta sitoutui ostamaan talon, mikäli se ei tiettyyn aikaan mennessä olisi mennyt kaupaksi. Tämä helpotti huomattavasti lainaneuvotteluja pankin kanssa. Kertaakaan kunta ei joutunut taloa ostamaan, vaan valmiit talot kävivät hyvin kaupaksi ja riskit olivat molemmille osapuolille pienet. EU:n säädännöt kuitenkin kielsivät tämän käytännön kymmenkunta vuotta sitten. Talojen rakentaminen ei kuitenkaan Muittarilta loppunut ja aina on taloille ostaja löytynyt.
– Olen elänyt kolme lamaa, joista 90-luvun taantuma oli kaikkein pahin. Kokemus antaa varmuutta, että huonompien aikojen jälkeen koittavat aina paremmat. Korona ja Ukrainan sota nostivat materiaalien hintoja paljon ja sota aiheutti myös saatavuusongelmia. Esimerkiksi runkona käytettävä lankku, joka maksoi kolme euroa metri, nousi yhtäkkiä yli kymmeneen euroon. Koko talon budjetissa lisähintaa tuli ainakin 30 000 euroa. Ihan vähän on tultu hinnoissa alaspäin, mutta ei paljoa ja uskon, että kun Ukrainan sota toivottavasti pian loppuu, niin hinnat pompsahtavat jälleen ylös. Nyt on oikeastaan tosi hyvä hetki ostaa talo, sillä muutaman vuoden päästä siitä voi joutua maksamaan paljon enemmän, Heikki Muittari sanoo.

Muittarien uusin talo alkaa olla viimeistelyjä vaille valmis. Aittovuoren alueella Haaparaitilla oleva kohde edustaa sitä, mitä nyt omakotitalolta halutaan.
– Energiatehokkuus on tosi tärkeä asia. Olemme jo 15 vuotta käyttäneet pääasiallisena lämmitysmuotona ilmavesilämpöpumppuja ja myös tulisija löytyy jokaisesta talosta. Ilmavesipumppujen tekniikka on kehittynyttä ja se on tällä hetkellä huomattavasti maalämpöä edullisempi vaihtoehto, Heikki Muittari kertoo. Myös ikkunat on valittu energiatehokkuus edellä. Eristeenä taloissa on hengittävä selluvilla.


– Erillistä keittiötä ei nykyään halua kukaan. Sauna on nyt yleensä musta, muut värit pääasiassa valkoisen ja harmaan sävyjä. Neliömäärä on tullut ehkä hieman alaspäin, mutta tilankäyttö on tehokkaampaa. 90-luvun erkkereitä ei onneksi enää kaipaa kukaan, ne olivat epäkäytännöllisiä ja oikeastaan vain kalliita paiseita talossa, Heikki Muittari kertoo.
Kokemus ja laatu näkyvät myös pienemmissä yksityiskohdissa. Jos taiteovi säästää tilaa ja tuo käytännöllisyyttä, sellainen asennetaan, vaikka se olisi perusovea hiukan hinnakkaampi. Pesuhuoneessa on peili, joka ei huurru ja keittiön välitilan kaakeleissa valo taittuu kauniisti.
– Pystyisin tekemään talon ehkä 15 000 euroa halvemmalla, mutta haluan tehdä laadukasta ja toimivaa. Tämä nykyinen talomalli on perushyvä malli, enkä keksi siinä juurikaan parannettavaa, Heikki Muittari sanoo.
– Tässä olisi hyvä talo esimerkiksi lapsiperheelle. Neliöitä on 110, makuuhuoneita kolme, lisäksi 12 neliön lämmin varasto, 50 neliön käyttöullakko ja autokatos, Muittarit kertovat. Vaikka talo on ollut jo jonkin aikaa myynnissä, tutustujia ei ole juurikaan käynyt. Se ei kuitenkaan rakentajia huolestuta.
– Ei edellistäkään taloa käynyt katsomassa kuin yksi perhe, jonka kanssa tehtiin sitten kaupat, Janne Muittari kertoo.

Uuraisten kaava-alueiden tonttikokoon Muittarit ovat tyytyväisiä.
– Ainakaan ei kannata alkaa pienentämään, isot tontit ovat Uuraisten vetonaula. Vähän isommalla tontilla on varaa miettiä rakennusten sijoittelua ja koko alueen viihtyvyyttä lisää, kun ikkunasta näkyy muutakin kuin naapurin seinä. Meidän taloihin suurin osa on muuttanut Jyväskylästä, moni heistä tekee myös etätöitä, mikä on valokuidun ansiosta helppoa, Heikki sanoo.
Vuosien kokemus näkyy myös yhteistyöyritysten valinnassa ja aina parempi, jos luottokumppani löytyy läheltä, kuten Sähkö-Teve, Talotekniikka Huutonen tai Keski-Suomen Antennipalvelu. Oman työn osuus on silti ylivoimaisesti suurin.
Aittovuoren alueelle Muittarit ovat tehneet jo useita taloja, mutta seuraavaksi Janne Muittari alkaa tekemään taloa aivan uudelle Kisatien alueelle. Pohjaratkaisultaan talosta tulee samanlainen kuin Haaparaitin talo, joten uuden urheilukentän ja S-marketin viereen muuttamisesta haaveilevan kannattaa tehdä vaikka tutustumisretki Haaparaitille, ennen kuin tähän taloon muuttavat uudet asukkaat.
– Kisatie on hyvä alue, lähellä kaikkea, mutta kuitenkin mukavasti omassa rauhassa. Uskon, että se vetää asukkaita, Janne sanoo.

Hanna Lahtinen