Anna-Liisa Kivelä ja Tuula Kumpu valmistuivat Suolahden opistosta erittäin perinteisten menetelmien mukaan kodinhoitajiksi vuonna 1967 ja Eila Lehtonen 15 vuotta myöhemmin jo koulutuksen murrosvaiheessa 1982. Koulutus kesti kaksi vuotta. Kaikki päätyivät Uuraisille tekemään työtä erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten hyväksi.
– Pääsin unelma-ammattiini ja asumaan kunnantalolle, kuten aina olin toivonut, kertoi Tuula. Anna-Liisa Kivelä sai kipinän opettajaltaan Matilda Rasinmäeltä, joka kehotti pientä apulaistaan hakeutumaan kodinhoitajan ammattiin.
Suolahden kansanopisto oli sisäoppilaitos, jossa tytöt ja pojat ja asuivat eri rakennuksissa ja tupatarkastuksia ja siisteystarkastuksia pidettiin kaikissa asunnoissa ja päivä aloitettiin aamuhartaudella. Eila Lehtosen opintojen alettua ote oli jo löystynyt ja tupatarkastukset lopetettu. Mieleen jäi kannustava ja huumorintajuinen Uuraisilta kotoisin oleva opettaja Helena Halttunen.
Hyvin antoisaa ja silmiä avaavaa aikaa kaikkien mielestä oli päästä ulos opistosta ja harjoitella perheissä ja laitoksissa.
Perheissä kodinhoitajista tykättiin. Usein pitkäaikaisissa työsuhteissa tultiin tutuiksi, toivomukset ja tavat opittiin puolin ja toisin.
– Hyvät muistot on mielessä kodinhoitajan työstä. Työ oli useimmiten tosi tarpeellista. Autettavat olivat kiitollisia ja ystävällisiä, muistelee Eila.
Tuulan ja Anna-Liisan aloitettua työt saivat he aluksi työpaikan osoitteet kunnansihteeri Tauno Klingalta vanhasta Kuntalasta. Liikkuminen paikasta toiseen tapahtui omilla jaloilla, polkupyörällä, potkukelkalla, linja-autolla ja myöhemmin henkilöautolla kelissä kuin kelissä. Ei ollut kännyköitä eikä navigaattoreita opastamassa.
Anna-Liisa kertoo, miten väsyneitä lapsiperheiden äidit usein olivat. Eräs äiti halusi Anna-Liisan avuksi, että pääsisi kirkonkylään permanenttiin. Se onnistui.
Kunnasta tuli apua ja Tuulalle ostettiin polkupyörä ja lamppu, että hän pystyi työskentelemään Kotaperän kulmilla saakka.
Usein kodinhoitaja yöpyi perheissä ja joskus vietti kuukausiakin apuna. Tuula hoiti vastasyntyneitä kaksosia pari kuukautta yötä päivää. Yötyöstä sai kolme tuntia vapaata. Lisäpalkkaa ei saatu. Oma lukunsa oli karjanhoito. Tuula osallistui lypsyynkin.
Mitään suojakäsineitä, saati käsidesejä ei työn alkuaikoina ollut, vaikka mentiin tuberkuloosiperheisiin ja tupakansavuun.
1980-luvun alkupuolella kaikki äidit saivat halutessaan viisi päivää kodinhoitoapua, kun he palasivat lapsen kanssa synnytyslaitokselta. Perhepäivähoitajiakin tuurattiin lastenhoidossa.
Vanhusten luona käytiin kuten työyhteisöön kuuluneet työtä pelkäämättömät kotiavustajatkin palvelutaloissa ja kylillä, vettä nostettiin kaivosta ja puita kannettiin tarvittaessa, pyykit pestiin ja sopat keitettiin. Aikaa kuitenkin riitti usein myös kuunnella koskettavia elämäntarinoita.
Uuraisten vanhainkodin valmistuttua myös se tuli tutuksi.
Kodinhoitajat pysyivät useimmiten terveinä. He arvelevat, että vastustuskyky kasvoi, kun kaikenlaisille taudeille altistuttiin. ”Me Too”- kampanjasta ei vielä silloin puhuttu, mutta joskus ei tunnettu virkanaisten rajoja. Äänenkäytöllä siitäkin selvittiin.
Työ oli henkisesti ja ruumiillisesti itsensä likoon laittamista. – Työssä nähtiin elämän ääripäät, ilo ja suru, syntymä ja kuolema. Kaikki ne koettiin autettavien rinnalla, muistavat naiset yhdessä.
Eilalla, Tuulalla ja Anna-Liisalla on kaikilla yhteinen käsitys kodinhoitajalle tärkeistä ominaisuuksista: Kodinhoitaja tarvitsi huumorintajua, kärsivällisyyttä, kekseliäisyyttä, vastuuntuntoa ja hienotunteisuutta ja joskus niinkin arkista asiaa kuin perunankuorimisveistä, jollaista talosta ei löytynyt. Mentiin sitten köyhään tai varakkaaseen kotiin, se oli kuitenkin aina toisen ihmisen koti, jota piti kunnioittaa, sen välineitä ja resursseja myös.
Eila, Tuula ja Anna-Liisa ovat keskenään hyviä ystäviä. He kokoontuivat Kuukanpolulle Tuulan kotiin ja juttu luistii. Heillä on uskomattomat määrät muistoja, traagisia ja hassuja vielä nytkin elävistä ihmisistä, saati sitten manan majoille menneistä. Yhdessä naurettiin ja melkein itkettiinkin. Kättä kaulalla pitäen hyvästeltiin ja hyvää vuoden jatkoa toivottiin myös kaikille nykyisille Uuraisilla hoitotyötä tekeville.
Tellervo Lehtoranta