Keskellä huhtikuuta 16.4. jo kevään ensi merkkien aikaan soi Uuraisten kirkossa Suomalainen Messu. Se on Lasse Heikkilän kansanmusiikkityylinen laulusarja, jonka sanoma on puhutellut suomalaisia jo vuodesta 1998. Se on myös taiteellinen katsaus itsenäisyyden ajan Suomen maisemiin ja kansan tunteisiin sekä Jumalan siunaukseen kansamme yllä. Messua harjoitellaan Sari Eirtola-Loukolan johdolla kirkossa.
– Oikeastaan idea tuli kirkkoherra Antti Toiviolta. Hänestä oli jo aika esittää messu, sillä se on kuultu Uuraisilla viimeksi 2017.
Niinpä olemme harjoitelleet sitä nyt tammikuusta lähtien. On ihanaa, että minulla on oppilaina aivan mahtavia laulajia, kertoo Sari.
Messussa on mukana laulajia kolmesta kuorosta, Sarin Viihdelaulajat, Neljän vuodenajan kuorosta ja kirkkokuorosta Myös muita laulajia on mukana yhteensä noin kolmenkymmenen laulajan komea joukko. Pianisti Hannu Ala on flyygelin takana säestäjänä ja Anniina Lahtinen soittaa poikkihuilulla alkusoittoja. Kaikki laulajat ovat lähteneet innolla mukaan, myös muutama mies, ja näin on saatu esitykseen yksi lisä-äänikin.
– Messun kauniit ja koskettavat sanat tuovat rohkaisua, lohtua ja toiveikkuutta tähän vaikeaan aikaan ja melodiatkin hivelevät kuulijan korvaa. Uskon että tämä musiikki miellyttää myös harvemmin kirkossa käyvää, uskoo Sari.
Kuorojen yhteistyö on laulajista hienoa. Yhteisesitys on oppia ja iloa tuottavaa. Kappaleet Vuosi luojan kämmenellä, Pohjalainen uskontunnustus, Runsasta leipää, ja Vaari-vainaan kannel, jonka nuori Eewert Salmi solistina laulaa, ovat suomalaisuuteen syvästi kuuluvia, tunteita ilmaisevia lauluja.
Suomalainen messu on hyvin perinteikäs tapahtuma, joka toistuu saman kaavan mukaan joka puolella Suomea ja kirkkoja. Tietyn kaavan noudattaminen luo turvallisuutta ja antaa rauhaa. Uuraisillakin tämä koetaan kirkossa paikallisin voimin esitettynä.
Tellervo Lehtoranta