Kirjastojen käyttö vahvassa kasvussa

Toivakan kirjastolla on takanaan 130-vuotisjuhlavuosi. Vuotta juhlittiin historiakatsauksilla, näyttelyillä ja kirjastokävelyillä, joissa tutustuttiin paikkoihin, joissa kirjasto oli vuosien varrella sijainnut. Juhlapäivää vietettiin syyskuussa asiakkaiden kanssa puheiden, musiikin ja kahvittelun merkeissä.
– Korona toi omat haasteensa, tapahtumia piti siirtää ja sopia uudelleen sekä järjestää etänä. Kirjasto sai kuitenkin olla normaalisti avoinna lukuun ottamatta alkuvuoden lehtilukusalin sulkua. Keski-kirjastojen yhteiset e-aineistot olivat onneksi käytettävissä myös sulun aikana, kertoo kirjastonhoitaja Anne Vihinen.
Toivakan kirjasto on panostanut viime vuosina koulu- ja varhaiskasvatusyhteistyöhön Lukuliikahdus Toivakan kirjastoon –hankkeen avulla. Hanke saatiin päätökseen vuosi sitten ja hankeraha mahdollisti osaltaan tilamuutokset kirjastoon sekä kirjailijavieraita koulukeskukselle ja Kankaisten koululle.
– Yhteistyökumppaneiden eli kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen sekä 4H-yhdistyksen kanssa tavoitettiin seitsemän ikäluokkaa perusopetuksesta sekä varhaiskasvatuksen viskarit. Lapset pääsivät tutustumaan kirjaston palveluihin ja opettelemaan niiden käyttöä mm. pakopelien ja kirjastosuunnistuksen muodossa, Vihinen jatkaa.
Syksyllä henkilökunta täydentyi osa-aikaisella kirjastoavustajalla, joten myös kirjavinkkauksia saatiin järjestymään laajemmin. Kirjasto on myös tunnistanut ikääntyvän väestön lisääntyvän digituen tarpeen ja vastannut tähän paitsi tarjoamalla laitteita kaikkien käyttöön, myös välittäen digiaiheisia tietoiskuja kuntalaisille. Henkilökohtaista digineuvontaa on tänä keväänä saatavana ajanvarauksella digitutorilta. (kuva)
Tälle vuodelle kirjasto on Vihisen mukaan valinnut painopisteeksi hakeutuvat palvelut. – Kartoitamme, miten kirjasto voisi palvella niitäkin toivakkalaisia, jotka eivät itse pysty käymään kirjastossa korkean iän, vamman tai sairauden vuoksi. Odotamme myös, että pääsisimme aloittamaan yhteistyötä hoivakodin kanssa. Suunnitelmat oli jo valmiina ennen koronan alkua, mutta toteutus jäi odottamaan parempia aikoja.

OMATOIMIKIRJASTO teki Toivakassa käyttöennätyksen. Omatoimikirjastoon kirjauduttiin vuoden mittaan peräti 3460 kertaa, mikä on kuusivuotisen käytön ennätysmäärä.
Aukiolotunteja kirjastolle kirjattiin 4886, mikä sisältää palveluajan ja omatoimiajan. Kasvua edellisvuoteen oli 43 prosenttia.
Lainaus kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna neljänneksen. Lainoja tehtiin 39733 kappaletta eli 16,55 lainaa per asukas. Fyysiset käynnit lisääntyivät kahdella kolmasosalla edelliseen vuoteen verrattuna. Tämä selittyy vuoden 2020 osittaisilla pandemiasuluilla.
Vihinen kertoo, että e-lehtien käyttö kasvoi 26 prosenttia. – Keski-kirjastot hankkivat e-aineistot yhdessä ja lisääntyneen kysynnän myötä tälle vuodelle on lisätty etäkäyttöisten aikakauslehtien valikoimaa.

UURAISTEN KIRJASTOLLA on pian etsikkoaika takanapäin. Pari vuotta sitten sopeutettiin toiminta koronan aiheuttamiin rajoitteisiin ja kun ovet menivät pandemian vuoksi kiinni, repäistiin remontiksi. Pienehköllä remontilla saatiin lisää toimivuutta taloon ja toisaalta lainattavan aineiston järjestäminen sekä läpikäyminen perusteellisesti paransi sisältöä käyttäjäystävällisempään päin.
– Koronarajoitusten jäljiltä alkaa toiminta hiljalleen palailemaan normaalin suuntaan. Käyntimäärät ovat nousseet, samoin kokonaislainausmäärät, kertoo kirjastovirkailija Kristiina Lähteenmäki Uuraisten kirjastolta.
Lainattavassa aineistossa kirjat edelleen ovat pääosassa, e-aineistot eivät ole horjuttaneet tätä asetelmaa. Aikuisten ja lasten lainoissa tietokirjojen lainausmäärissä on nousua, sen sijaan musiikkiäänitteiden lainausluvut ovat edelleen laskussa.

UUTTA AINEISTOA TULEE Uuraisten kirjastoon viikoittain. Pääosassa ovat kirjauutuudet, mutta myös esimerkiksi elokuvia, konsolipelejä sekä lautapelejä tulee lainattavaksi. – Kannattaa tulla aina kurkistamaan, mitä uutta kivaa on tullut. Ja muistattehan, että melkeinpä kaikenlaisia teoksia meille saadaan järjestymään tilaamalla, jos esimerkiksi opiskelun tai työn vuoksi tarvitsee jotain, mitä meiltä ei hyllystä löydy, Lähteenmäki muistuttaa.
Seutuvaraus on todellakin oman kirjaston lisäpalvelu, jolla Uuraisten kirjaston valikoima laajenee kaikkien Keski-kirjastojen kaukolainattaviin aineistoihin. Seutuvarauksen voi kohdistaa vain hyllyssä olevaan aineistoon, esimerkiksi liikuntavälineitä ei käytännössä kuljetushankaluuksien vuoksi voi kaukolainata omaan kirjastoonsa noudettavaksi.
Toinen hyvin kätevä palvelumuoto kirjastolla on omatoimiasiointimahdollisuus, joka etenkin nyt koronan aikaan on ollut tärkeässä roolissa. – Omatoimiasiointi on toiminut hyvin ja asiakkaat käyttävät ahkerasti ja mielellään tätä mainiota lisäpalvelua. Muutenkin kirjaston asiakkaat ovat asioineet ja toimineet hienosti huomioiden aina voimassa olevat rajoitukset, Kristiina Lähteenmäki kiittelee.
Kulttuuripalvelujen ja esimerkiksi kirjastolla järjestettävien tapahtumien organisointi on ollut koronavuosina melkoista painajaista kokoontumisrajoitusten vaihdellessa kulloisenkin koronatilanteen mukaan. Toivon mukaan tulevaisuus tuo tähänkin lisää suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Uuraisten kirjaston etsikkoaika on siinäkin mielessä pian ohi, että kevään mittaan kirjastoon saadaan lähes vuoden tauon jälkeen uusi kirjastonjohtaja-kulttuurituottaja. Tehtävään on valittu TeM Minna Vilenius.

Lea Lerkkanen