Keski-Suomen Konepyöräseura ry:n jäseniä pyöräili vierailulle Toivakkaan ja tutustui Toivakkatalon vastapäätä avattuun Särkyneen Jawan kuppilaan.
Näyttävä rivistö eri aikakauden moottoripyöriä seisoi siististi parkissa Särkyneen Jawan kuppilan edessä.

Keski-Suomen Konepyöräseura on kulttuurihistorialliselta pohjalta ponnistava motoristien yhdistys. Toiminnan tarkoituksena on edistää vanhojen ja historiallisesti arvokkaiden moottoripyörien entistämistä ja säilyttämistä. Seura pyrkii myös ylläpitämään perinteistä motoristiveljeyden henkeä. Kerhon toimintaan kuuluu myös moottoripyöräilyyn liittyvän kirjallisen- ja kuva-aineiston tallentaminen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura harjoittaa tiedotustoimintaa, mahdollisuuksien mukaan järjestää koulutus- ja esitelmätilaisuuksia sekä pitää yllä yhteyttä muihin vastaaviin järjestöihin.
Kuukausikokousten lisäksi seura järjestää myös vanhoille moottoripyörille tarkoitettuja retkeily- ym. ajoja.
Konepyöräseura ei edellytä jäseniltään moottoripyörän omistamista, kiinnostus riittää. Kerholaisilla on yhteensä kolmisen sataa moottoripyörää ja mopoa, joista osa on museoajoneuvoiksi entisöityjä, jotkut työn alla ja muutama vielä aihiona myöhemmin rakennettavaksi. Moni pyörä on myös ajossa.
Entisöinti- ja huoltotoiminnan tekee mahdolliseksi Jyväskylän Myllyjärvellä käytössä olevat kokoontumis- ja verstastilat monipuolisine työkaluineen. Erityisesti seura on pyrkinyt hankkimaan sellaista työvälineistöä, jonka hankinta olisi kohtuuttoman kallista yksityiskäyttöön. Tällaisia ovat esimerkiksi hiekkapuhalluslaitteet, prässi sekä hitsauslaitteistot.
– Keski-Suomen Konepyöräseuran vuotuiseen toimintaan kuuluu suurimpana aktiviteettina Jyväskylän Rompepäivät. Tapahtuma järjestetään talkootyönä tammikuun ensimmäisenä ”vapaana” lauantaina suuressa, valoisassa ja lämpimässä Jyväskylän Paviljongissa. Tapahtuma on vanhojen moottoripyörien harrastajien piirissä tunnettu Suomen parhaimpana ja suurimpana tapahtumana ja osallistujia on parhaillaan ollut yli 4000 yhden päivän aikana ulkomailtakin. Siellä on tehty elokuvaa ja jotkut myyjät ovat luvanneet tulla sinne niin kauan kuin elossa ovat ja sitten tulee perikunta., kertoo seuran puheenjohtaja Jari Salakka.
Rompepäivillä perinteisesti myydään turhaa pois ja ostetaan turhempaa tilalle. Tunnelma on aivan erityisen hyvä ja yleensä ei nurjaa naamaa näe.
– Keski-Suomessa harrastajien piireissä tunnetaan myös kaikille avoimet maanantai-ajelut mielenkiintoisiin kohteisiin ympäri maakuntaa. Lähtö on joka maanantai-ilta Laajavuoresta. Talvella pidämme tallimaanantait ja verstaamme siivous- ym. talkoita. Juhannuksena ajetaan Yöttömän yön ajelu. Pikkujoulut on pidetty ja muutamat muut tapahtumat ovat satunnaisempia, Jari Salakka jatkaa.

Toivakkaan suuntautuneella maanantaiajelulla elokuun puolivälissä. oli mukana yli 30 motoristia. Toivakkalaisen Heikki Potoisen hienosti entisöity vuoden 1952 Ariel-pyörä herätti pyöräparkissa huomiota. Potoinen kertoo Arielin olevan tyypiltään Ariel KH 500 Twin ja vuosimallia 1952.
– Pyörä on entinen poliisin moottoripyörä ja silloin kun se on uutena myyty, ei niitä saanut ostaa kuin ne, jotka niitä todella tarvitsivat, hän kertoo. Potoinen hankki pyörän vuonna 1985.
– Se oli silloin siinä kunnossa, kuin navetan takana säilytetyt yleensä ovat. Sen entisöinti kesti ”vain” viitisen vuotta. Silloin ei ollut mahdollisuutta netin kautta etsiä varaosia vaan piti hakea R-kioskilta ja muualta alan lehtiä ja yrittää löytää niistä osien myyjiä. Osia tuli hankittua aina Australiaa myöten, Potoinen muistelee.
Heikki Potoinen on vuodesta 1985 lähtien ollut myös maailmanlaajuisen Englannissa päämajaansa pitävän Ariel-kerhon jäsen. Kerho julkaisee lehteä Cheval de Fer. Potoisella on nyt harrastelukohteena vuoden 1968 Mercedes W 115 bensiinikoneella varustetun auton kunnostus.
Veikko Ripatti