Ella Piilonen on uunituore yrittäjä Uuraisilta. Yrityksen nimi on Vapaudella ja päätoimintamuoto kraniosakraaliterapia-hoidot, joita Ella opiskelee kolmatta vuotta Upledger Finland -instituutissa.
Hoitotila hänellä on tällä hetkellä oman uudenkarhean kodin yhteydessä varastorakennuksessa, mutta pian valmistuu myös erillinen sauna-hoitotilarakennus, josta aukeaa iso ikkuna mäntymetsään.
Ella Piilonen valmistui vuonna 2013 toimintaterapeutiksi ja on työskennellyt kansanopistossa nuorten vapaa-ajanohjaajan sijaisena, toimintaterapeutin kesäsijaisena neurologisella akuutilla vuodeosastolla Kokkolassa, Jyväskylän kaupungin kotihoidon kotikuntoutuksen toimintaterapeutin sijaisena. Sijaísuudet ovat sopineet hyvin muuhun elämäntilanteeseen, sillä tärkein on kuitenkin ollut viimeisen kahdeksan vuoden ajan kotiäidin tärkeä tehtävä.
Innostus kraniosakraaliterapiaan syntyi, kun hän kävi itse hoidossa toisella alan uuraislaisella yrittäjällä Hoitoilon Virpi Kaasisella.
– Innostuin niin kovin tästä, koska kyse on niin kokonaisvaltaisesta hoitamisesta. Innostus ei ole yhtään vähentynyt kun oma osaaminen ja tietotaito on lisääntynyt. Myös ajatus omasta yrityksestä on koko ajan vahvistunut ja nyt uskaltauduin sen perustamaan, Ella Piilonen kertoo.
Uuraisilla alan osaajia on peräti kolme, Ellan ja Virpin lisäksi myös Sirpa Forsberg. Se on kunnan kokoon nähden paljon, mutta toisaalta monesta lähikunnasta ei löydy yhtäkään, joten yrittäjät eivät kilpaile, vaan mieluummin verkostoituvat ja tukevat toisiaan.
Asiakkaat ovat uuden yrityksen jo melko mukavasti löytäneet, mutta vielä on reilusti kalenterissa vapaita aikojakin.
Aika usein termiä kranioskraaliterapia pitää avata.
– Hoidossa hoidan ihmistä siten, että tunnustelen ihmisen kraniosakraalista rytmiä eli aivoselkäydinkiertojärjestelmää ja tunnustelemalla löydän jumikohdat, joita käsittelen pienillä hellävaraisilla, erittäin syvärentouttavilla tekniikoilla. Tavoite on, että keho löytää kykyä korjata itseään. Kehon hoitaminen on kuitenkin kuin sipulin kuorimista – yhden jumiutuneen kohdan avaamisen jälkeen keho tarjoaa jo seuraavan jumin avattavaksi, Ella kertoo.
Siksi hän suositteleekin pitkäaikaisempiin vaivoihin pidempää 4-6 kerran hoitosarjaa, jolloin voidaan päästä paremmin kiinni vaivan juurisyihin.
Kraniosakraaliterapian juuret ovat osteopatiassa ja sitä käytetään apuna esimerkiksi migreeniin, sivuontelotulehduksiin, hermokipuihin, operaatioiden jälkitiloissa, leukanivelongelmissa, pään, rangan tai ristiluiden alueen ongelmissa ja niskan retkahdusvammoissa.
-Moni asiakas on aluksi sanonut minulle, että hän ei oikeasti usko tähän, mutta kokemus on muuttanut mielipidettä. Toivon, että ihmiset tulevat avoimin mielin kokeilemaan, sillä mitään vahinkoa ei näin hellillä otteilla voi ainakaan saada aikaan. Kraniosakraaliterapia on myös todella ennaltaehkäisevää hoitoa, Ella Piilonen sanoo.
Hoitotilanteessa asiakkaan kohtaaminen on ensiarvoisen tärkeää. -Kuunteleminen ja läsnäolo on tosi tärkeitä, lisäksi pitää olla neutraali, eikä vaitiolovelvollisuutta voi koskaan liikaa korostaa.
Iisalmelaissyntyinen Ella Piilonen asui aikaisemmin Jyväskylässä, mutta Uuraisten luonnonrauha veti perhettä puoleensa ja koti metsän reunassa on toteutunut haave. Ammatillisesti hän haaveilee, että Vapaudella-yritys saisi tuulta siipiensä alle ja sitä pystyisi tulevaisuudessa vielä laajentamaan ja itsekin lisää kouluttautumaan. Musikaalisen taustan omaava yrittäjä saattaa jonain päivänä vielä opiskella vaikka musiikkiterapeutiksi.
Hanna Lahtinen