Kerttu Vesterinen aloitti kauppiaana 147-vuotiaassa K-market Perälässä 15.3.2021. Jutustelimme Kertun kanssa siitä, millaista on ollut olla Suomen vanhimman maalaiskaupan kauppiaana ja miten hän viettää joulua?
– Tuntuu etuoikeutetulta olla tällaisen perinnerikkaan kaupan yrittäjänä kokeneen henkilökunnan kanssa. Suuret kiitokset osoitan Perälän suvulle vuosikymmenten K-kaupan hyväksi tehdystä kehitystyöstä, kiittelee Kerttu.
Näin syksyn edetessä vauhdikkaasti kohti joulunaikaa, kauppa valmistautuu jo joulumyyntiin.
– Glögit, joulukarkit ja joulukalenterit ovat jo saapuneet. Siitä se jouluntulo näkyy.
Onko joulunvietto Kertulle rauhallista lepoa vai tuleeko kaupankäynti joulunakin ajatuksiin?
– Joulukuu ja joulusesonki on touhukasta työnteon aikaa, mutta viimeistään jouluaattona on kaupallakin jo rauhallista. Kaupankäynti hiljenee jouluaattona vaikka edellinen päivä on vielä vilkasta.
Perälän Joulun avajaisia yhteistyökumppaneiden kanssa vietetään torstaina 1.12. Luvassa on esimerkiksi 4H:n kuplavohveleita ja Marttojen glögitarjoilua. Kassatonttu tekee kasvomaalauksia ja Miian Kukkapalvelussa voi pikkurahalla tehdä itselleen joulukukka-asetelman. Bella-ponikin vierailee ja naapuriyritys Sun Toiveessa lauletaan joulukaraokea.
Joulun juhlapyhät Kauppias Kerttu viettää yhdessä perheen kanssa.
– Perinteisesti vietämme joulua perheenä mökillämme Laukaassa. Joulunvietto tapahtuu perhepiirissä ja se sisältää kuusen koristelun, joulusaunan, joulupuuron nauttimisen, haudoilla käynnin ja joulumessuun osallistumisen sekä jouluillallisen. Meillä on joulupöydässä joulukinkun lisäksi oman lampaan lapaa.
Kerttu kertoo lempiruokansa olevan pitkään haudutettu joulupuuro manteleineen.
– Se, joka saa lautaselleen mantelin, pääsee tiskaamaan. Joulunaikana pelaamme lautapelejä ja teemme sanaristikoita. Lisäksi jouluumme kuuluu kirjojen lukeminen. Näin vuoden lähestyessä loppuaan haluan kiittää ja samalla toivottaa Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä alkavaa vuotta niin asiakkaille kuin henkilökunnalle. Pidetään jatkossakin huolta toisistamme.
Veikko Ripatti