Kauneushoitola Anna-Maria on toiminut Toivakassa jo 10 vuotta.
– Aloitin vuonna 2013 ensin osa-aikaisena yrittäjänä ja toimin samalla lähihoitajana päiväkodilla. Vuotta myöhemmin uskaltauduin hyppäämään kokoaikaiseksi yrittäjäksi, SKY-kosmetologi Anna-Maria Harju-Laurila kertoo. Ensimmäinen toimitila löytyi entisestä Osuuspankin talosta ja kuutisen vuotta sitten hän levitti räsymaton ja kantoi perintöhuonekalut viereiseen ruskean puutaloon, jolla on värikäs ja monia toivakkalaisia koskettanut menneisyys, mutta myös pirteä nykyisyys – ja raikas sisäilma. Myös Yrittäjien taloksi ja Hoivakaksi kutsutussa talossa on toiminut alun perin apteekki, sittemmin nuorisotila ja MLL:n perhekahvila. Toivakan 4H ja Toivakan Autourheilukerho löytyvät talosta tälläkin hetkellä ja alakerran tiloissa on viime vuosina ollut monia hyvinvointialan yrittäjää. Kaksi vuotta Kauneushoitola Anna-Marian kanssa alakerrassa on pitänyt vastaanottoaan ruuhimäkeläinen hieroja ja parturi-kampaaja Tmi Mia Heimonen.
– Yksi tila on vapaana, mukava siihenkin olisi joku samanhenkinen yrittäjä saada, Anna-Maria ja Mia vinkkaavat.
– Pidän tosi paljon tästä talosta ja olen nauttinut sen sisustamisesta. Haluan tarjota kokonaisvaltaisen elämyksen ja silloin myös ympäristöllä on tosi iso merkitys, Harju-Laurila kertoo.
Kymmeneen vuoteen mahtuu isoja elämänmuutoksia muutenkin. Perheen lapset ovat kasvaneet ja lentäneet pesästä, niinpä Laurilat päätyivät rakentamaan kahden aikuisen kodin Jyskään, jonka yhteydessä hoitola toimii tällä hetkellä parina päivänä viikossa.
– Olen yhä toivakkalainen yrittäjä ja haluan maksaa veroni tänne. On kuitenkin yrittäjänä turvallisempaa, ettei ole aivan pelkästään toivakkalaisten asiakkaiden varassa, Harju-Laurila kertoo.
Viime vuosiin mahtuu tietysti myös pandemia. Pari vuotta sitten talo oli koronan vuoksi aika hiljainen, mutta pikku hiljaa on palattu kohti normaalia.
– Toivakkalaiset asiakkaat on tosi mukavia, välittömiä, tavallisia ihmisiä. Jalkahoito on suosituin palvelu ja minulla on asiakkaita, jotka ovat käyttäneet palvelujani koko kymmenen vuoden ajan.

Lahjakortit ovat iso osa myynnistäni, kasvohoidot taas lisääntyvä artikkeli, Anna-Maria Harju-Laurila kertoo.
Heimosen asiakaskunta on sukupuolijakaumaltaan aika tasan ja myös ikäskaala on laaja, nuorista urheilijapojista yli yhdeksänkymppisiin.
– Suurin syy miksi halusin laajentaa osaamistani parturi-kampaajasta hierojaksi on ihmisten kokonaisvaltaisempi auttaminen, toki päätöstä vauhditti joillekin kampaajan työssä käytettäville aineille herkistyminen, hän sanoo.
Molemmat yrittäjät mieltävät myös, että ihminen on kokonaisuus ja samalla kun huolletaan ulkopuolta, niin myös mieliala paranee.
– Elämyksellisyys on kasvava trendi. Minulla on metsäelämyshoito, johon kuuluu niska-hartiaseudun hieronta, sitten tehdään ihotyypin mukainen hemmotteleva kasvohoito ja lopuksi hierotaan vielä kädet. Taustalla soi hoitoon sävelletty musiikki, jossa kuuluu myös metsän ääniä, elämykseen kuuluvat myös tuoksut. Minulla on hoidossa käytettävät Unna Nordic -tuotteet myös myynnissä, niiden raaka-aineet ovat peräisin Suomen luonnosta ja ne ovat vastuullisesti valmistettuja ja vegaanisia, Harju-Laurila kertoo.
Myös hieronnassa itse hoitohetki on usein yhtä tärkeä kuin auenneet jumitukset.
– Hierontaan tullaan yleensä joku ongelma edellä, mutta huomaan kyllä, että myös pysähtyminen arjen keskellä on tosi tärkeää. Jotkut haluavat puhua koko ajan, toiset taas olla hiljaa, Mia Heimonen kertoo ja lisää, että monen asiakkaan kohdalta aistii, että arjessa on liikaakin yksinäisiä hetkiä.
Työssään molemmat pitävät parhaana asiana nähdä tyytyväisen asiakkaan, jolle on pystynyt antamaan apua ja riittävästi aikaa.
-Aikaisemmin lähihoitajana työskennellessäni minulla oli vahva arvoristiriita, kun kiireessä ei ehtinyt kohdata asiakasta tarpeeksi, Anna-Maria Harju-Laurila sanoo.
Vapaa-ajalla Anna-Maria ammentaa voimavaroja liikunnasta, Mia käsitöistä, sekä ihan tavallisesta arjesta.
– Myös yrittäjäkollegoiden tapaaminen ja ajatusten vaihto on tosi voimaannuttavaa, Anna-Maria lisää.
Juhlavuotta hän juhlii työn merkeissä. Juuri nyt kaikki on ihan hyvin ja 10 vuotta sitten tehty päätös ryhtyä yrittäjäksi on osoittautunut oikeaksi.
– Haluan kiittää kaikkia asiakkaitani kuluneista vuosista, toivon, että toivakkalaiset käytävät jatkossakin mahdollisimman paljon oman kylän palveluja, vain niin pidämme Toivakan elinvoimaisena.
Hanna Lahtinen