Katriina ”Kati” Markkanen toimii tällä hetkellä kulttuuri- ja vapaa-aikasihteeri Satu Paalasen sijaisena Toivakassa helmikuuhun saakka. Hän hyppäsi toimeen reilu kuukausi sitten ja on ehtinyt huomata työnkuvan laajuuden ja monipuolisuuden.
– Vapaa-aikatoimi sisältää nuorisotoimintaa ja on jo iso kokonaisuus ja kun siihen lisätään vielä kulttuuria vauvasta vaariin, ei tekemisestä ja muistamisesta tosiaankaan ole pulaa. Tosi mielenkiintoista silti kaikki on ja olen kiitollinen, että sain tähän työhön tarttua ja parhaani mukaan yritän haasteeseen vastata.
Vielä muutama vuosi sitten Kati Markkanen kurvaili Hankasalmen pikkuteillä ja jakoi postia. Rutiinia oli työssä liikaakin, eikä homma oikein sopinut sosiaaliselle Katille.
– Sitten eräänä iltana erityisen väsyttävän työvuoron jälkeen muistin, miten tykkäsin tehdä maaseudun kehittämisen hanketöitä aiemmin kotikylällä Hankasalmen Säkinmäellä ja pikkuhiljaa vakuutuin, että se on sitä mitä haluan tulevaisuudessakin tehdä, hän kertoo.
Kati Markkanen on toiminut aikaisemmin myös työvoimakouluttajana. Toivakkaan perhe muutti reilut kahdeksan vuotta sitten.
– Sinä surkeana perjantai-iltana istuin koneen ääreen ja kirjoitin Googleen: Maaseudun kehittäminen ja heti ensimmäisellä rivillä luki: Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto – ja se oli siinä!
Rohkea päätös kannatti. Hän haki ja pääsi opiskelemaan Ylä-Savon ammattiopistoon.
– Elämä on kantanut: suoritin tutkinnonosia Toivakan Pitäjäseurassa, kunnassa ja Toivakan-Joutsan 4H-yhdistyksessä. Keväällä sain opinnot pakettiin, kesätyöhön pääsin K-Perälään ja nyt tuli tämä vapaa-aikasihteerin sijaisuus. Hetkeäkään en ole postilenkille kaivannut, nyt saan jopa hurauttaa pyörällä tai kävellä töihin, hän iloitsee.
Tämän vuoden loppuun saakka hän työskentelee myös 4H:n Mahdollisuuksia ja massia -hankkeessa yhtenä päivänä viikossa.
Kulttuuri ja vapaa-aikasihteerin toimenkuvaan kuuluu hankkeisiin liittyviä moninaisia tehtäviä ja vastaavasti myös paljon käytännön työtä erilaisissa työryhmissä erilaisten toimintojen ja tapahtumien, kuten lähimpänä itsenäisyyspäivän juhlan ja joulumyyjäisten järjestelyissä.
Parhaillaan kunnassa valmistaudutaan talviliikunta-alueiden käyttöönottoon. Yhdessä liikuntapaikkojen hoitajan ja kiinteistönhoitajien kanssa varmistetaan että kaikki palaset loksahtavat kohdilleen ja kuntalaiset pääsevät talvilajienkin pariin.
Nuorisovaltuustossa nuoret näkevät käytännössä mitä on kunnallinen päätöksenteko, mutta myös toisin päin: aktiiviset ja fiksut nuoret näyttävät muille kuntalaisille nuorten näköistä toimintaa. Nuorisovaltuustolla on myös edustus kunnanvaltuustossa.
– Tulossa on tapahtumia, jouluvalaistusta ja monenlaista muutakin nuorten järjestämänä, mikä on tosi upea juttu. Ensi keväänä on tulossa nuorisovaltuustovaalit, Kati Markkanen kertoo.
Katin pesti osuu jännittävään saumaan, sillä ensi vuodenvaihteessa tapahtuu suuri mullistus kuntasektorilla. Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyminen pois kunnalta ei suoranaisesti vaikuta kulttuuri- ja vapaa-aikatoimeen, välilliset vaikutukset ovat merkittävät kolmannen sektorin merkityksen kasvaessa hyvinvoinnin ja vapaa-ajan toimintojen rakentajana.
– Mielestäni kunnan tehtäviksi hallinto- ja kuntaympäristöpalveluiden lisäksi jäävät varhaiskasvatus ja koulutus, yrittäjyys ja työllisyys sekä hyvinvoinnin monipuolinen edistäminen, sisältävät kaikki positiivisen latauksen jonka hyödyntämistä ei tarvitse odotella vaan johon voi heti ryhtyä yhteistoimiin kuntaorganisaatiossa, järjestöissä ja kuntalaisina.
Hanna Lahtinen