Kaamoksen keskellä sisäliikunta piristää

Uuraisten Liinoilla on käynnissä Mieletön marraskuu, jossa houkutellaan nousemaan sohvalta ja liikkumaan hyvässä seurassa.
Liinojen liikunnan tarjouslipukkeella on lähestytty yrityksiä ja yhteisöjä kokeilemaan ilmaiseksi oman kylän laadukasta jumppatarjontaa. Lipuketta voi myös kysellä Liinojen aktiiveilta.
Liinoilla on tänä syksynä alkanut uusi kehonhuoltotunti sunnuntaisin. Sitä vetää koulutettu FasciaMethod-ohjaaja Ulla Pasanen ja kyseessä on ”jumppa”, joka sopii todellakin ihan kaikille.
FasciaMethod on suomalaisten fysioterapeuttien kehittämä kehonhuoltomenetelmä, joka sisältää liikkuvuusharjoittelua, dynaamisia täsmävenyttelyjä, liikehallintaharjoittelua sekä välillä faskiakäsittelyä pallolla. Myös hengityksellä on iso merkitys.
– FasciaMethod-tunti soveltuu kaikille ja kaiken ikäisille, jotka haluavat keholleen hyvää, kertoo ohjaaja Ulla Pasanen.
– Hyvinvoinnin edellytys on rento, hyvin nesteytynyt keho, jossa liikkuvuus on hyvä ja sen myötä myös liikehallinta paranee. Tunti päättyy aina loppurentoutumiseen, hän jatkaa metodin selventämistä.
Faskialla tarkoitetaan sidekudosverkostoa, joka ympäröi lihaksia, luita ja sisäelimiä yhdistäen koko kehon kaikki eri osat toisiinsa. Ilman sitä ihminen olisi paljon jäykempi ja joustamattomampi kokonaisuus.
Faskiaverkon ansiosta ihminen joustaa ja mukautuu – ainakin fyysisesti. Tosin faskian toiminta vaikuttaa myös mielen hyvinvointiin, eikä stressitekijöitä voi ohittaa sidekudoskireyksien aiheuttajina.
Hyväkuntoinen faskiaverkko ehkäisee vammoilta.
Huonosti toimiva kireä sidekudos taas voi aiheuttaa monia vaivoja, kuten lihaskireyksiä, päänsärkyä ja migreeniä ja olkapääkipua. Vaivana voi esiintyä jopa virtsankarkailua.
Astetta rankempi on Liinojen torstain tehojumppa, joka marraskuun ajan kulkee nimellä Rasvanpolttojumppa.
Tunnilla haetaan poltetta lihaksiin tehokkaiden ja vaihtuvien lihaskuntoliikkeiden avulla. Mausteeksi lisätään sykettä nostavia aerobisia liikkeitä.
Vaikka tunti on vauhdikas, sopii se silti hyvin kaikille. Rasvanpolttojumpan ohjaajana toimii Sara Keyriläinen.
Liinojen pitkäaikainen puurtaja ja ahkera aktiivi Tanja Peränen on yksi ohjatun kuntosalin vetäjistä.
– Ohjattu kuntosali on tehokas ja turvallinen tapa harrastaa kuntosaliharjoittelua, silloin ei ainakaan pysty toistamaan virheellisiä tai vaarallisia liikkeitä. Ryhmässä kuntoilu on lisäksi useimpien liikkujien mielestä hauskempaa kuin yksin puurtaminen, Peränen kertoo.
Lauantaiaamun ohjatun kuntosaliliikuntatunnin aikana tehdään lihaskuntotreeni kiertoharjoitteluna, patteritreeninä tai sarjatoistoina.
Tunnin alussa lämmitellään lihakset ja lopussa ne venytellään. Tämän käsittelyn jälkeen onkin hyvä suunnata viikonlopun viettoon.

Hanna Lahtinen