Jos neuvolaan haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Uuraisten neuvola terveysasemalla on ollut ulkonäöltään aika lailla samanlainen vuosikymmenestä toiseen. On tuoleja isoille ja pienille asiakkaille ja hoitopöytä vaipanvaihtoa varten. On esitteitä ja vihkosia ja ilmoitustaululla ilmoituksia, on myös Airaksen Hannun 70-luvun alkupuolella valmistama keinutuoli, jossa keinutaan jo kolmannen sukupolven voimin.
Mutta nyt neuvolassa tapahtuu kummia, autokuskin ammatista haaveileva karhunpoika on kurvannut Kania-autollaan mittauspisteelle oven viereen. Ujo siilityttö piileskelee piikkiensä alla. Hänelle on joskus puhuminen vaikeaa, silloin hän maalaa ja piirtää. On myös mäyräpoika, jolla on puumiekka ja jolle äiti on tehnyt harmaasta t-paidasta ja tölkinklipsuista haarniskan.
– Sitten on pöllö, mikä on kulkenut mukanani pitkään ja jonka olen maalannut moneen paikkaan. Nyt pöllö on saanut kaulaansa sydänkorun. Ajattelen, että hahmot ovat erilaisia ja auttavat tarinallistamaan erilaisia asioita ja tunteita sekä helpottavat varmasti myös jännitystä, minkä neuvolassa käynti voi pienessä ihmisessä aiheuttaa, seinätaidemaalari Minna Pakkanen kertoo.


Kulttuurineuvola-toiminta tarjoaa taidetta ja kulttuuria perheen pienimmille. Kulttuurin kuluttamisen voi uusi ihminen aloittaa vaikka värikkäitä seinämaalauksia ihmettelemällä.
– Lastenkulttuurin yhteistyöverkosto Kulttuuriaitta, jonka jäsen olen, aloitti marraskuussa suunnittelemaan Uuraisille kulttuurineuvolatoimintaa. Ensiaskeleeksi sovittiin neuvolan tilojen muutokset ja ensisijassa taiteen tuominen tilaan. Uuraisten vapaa-aikapalvelut kuuluvat myös maakunnalliseen Nuoret ja osallisuus kulttuuritoiminnassa -hankkeeseen, jonka puitteissa Minna-taiteilija valittiin työstämään teosta yhdessä paikkakunnan nuorten kanssa heitä ohjaamalla, kertoo vapaa-aikasuunittelija Eeva-Maria Nousiainen.
Tällä hetkellä etsivänä nuorisotyöntekijänä ja yrittäjänä omassa lyhytterapiayrityksessään työskentelevä Minna Pakkanen omaa tunnetusti vilkkaan mielikuvituksen ja hänellä on kyky siirtää mielikuvituksensa tuotteet siveltimen kautta seinään. Akryyliväreillä maalaavan Michelangelo Pakkasen aputaiteilijana toimii yhtä taiteelliset geenit omaava pikkusisko Hanne Pakkanen. Valkoisia seiniä neuvolassa riittää ja jatkossa aputaiteilijoita tulee olemaan enemmänkin.
– Tarkoitus on tarjota äärimmäisen lahjakkaille uuraislaisille nuorille mahdollisuus osallistua projektiin, Minna Pakkanen sanoo.


Puitakin neuvolan seinille kasvaa ja perhoset lehahtavat lentoon. – Meillä oli hyvin samantyyppiset ajatukset maalausten suhteen neuvolan henkilökunnan kanssa ja hahmojen nimeämisen jätän heille. Minulla tahtovat ideat usein lähteä lapasesta ja näistäkin hahmoista mietin, että karhunpoika voisi vaikka karhuvaarina ilmestyä kirjaston seinälle kertomaan Kaniakuskin urastaan. Tai hahmoista voisi tehdä käsinukkeja tai saattaa olla, että hahmot seikkailevat joskus satukirjassakin, Minna Pakkanen suunnittelee.

Hanna Lahtinen