Jokihaaran nuorisoillassa Uuraisten Viikon maanantaina koetaan jotain ennennäkemätöntä. Kylätalo Talaksen suojiin rakennetaan kylän oman pojan, taiteilija Raimo Riihimäen näyttely, joka koostuu julkisuudelta piilossa olleista yksityisten kokoelmien yli 20 piirroksesta. Näyttelyn avaa emerituspäätoimittaja Erkki Laatikainen. Osa tauluista on hänen omistamiaan.
Ennennäkemättömät-näyttelyn avausnauhan katkaisu käynnistää ohjelmaa pursuanvan kylätapahtuman. Sen musiikista vastaa osaltaan jokihaaralaisten Lampisen veljesten bändi Quarters. Folkahtavaa heviä tarjoaa Tammiyön Kilta, kantrityyliinkin soitteleva, sekä Alvari Tuohitorvi-yhtyeessä vaikuttanut Olli Kivistö lauluillaan. Uuraisten Viihdekuoro tuo kesäiltaan oman tunnelmansa.
Uutta ja erikoista esittävät Talent- kykyjenetsintäkilpailussa menestyneet Jooel Kalmari ja uuraislainen Jani Sipponen, osa Flying Circus-ryhmää. He esittelevät harrastustaan ja lennättävät ihastusta herättäneitä lennokkejaan.