Jokihaara Oy sai uudet omistajat

Jokihaara Oy on vuonna 1975 perustettu uuraislainen metallialan yritys ja Kari Kovasen elämäntyö. Metalliverstaan perusti Kovasen isä Jokihaaraan autotalliin, mutta pian tuotantotilat siirrettiin kotiin Koivumäelle Uuraisten keskustan laitamille.
– Olen Karin tuntenut yli 20 vuotta ja hän on usein puhunut, että haluaisi jo myydä yrityksen ja siirtyä eläkkeelle. Itse olen ollut metallialan ammattilainen vuosikymmeniä ja kun tämän vuoden alussa työtilanne koronan myötä muuttui ja tuli lomautuksia, niin päätin, että nyt on oikea aika ostaa firma, kertoo uusi yrittäjä Petri Koskinen.
Helmi-maaliskuussa yrityksen koko liiketoiminta, koneet ja laitteet siirtyi uusille omistajille. Konekanta on vanhaa, mutta toimivaa. Turvallisuutta yrittämiseen tuovat yrityksen hyvä maine ja vahvat asiakassuhteet.
– Meidät mielletään varmaksi toimittajaksi ja sillä on tosi iso merkitys, Petri Koskinen sanoo.
Liikekumppaniksi hän valitsi parhaan mahdollisen, eli vaimonsa Satu Koskisen, joka teki totaalisen alanvaihdoksen hoitsusta hitsariksi.
– 17,5 vuotta olin terveyskeskuksessa töissä ja nyt keväällä jäin vuorotteluvapaalle. Hetkeäkään en ole katunut. Paljon olen oppinut ja sitä hitsaustakin harjoittelen, Petri tosin hitsaa vielä kaikki näkyvät saumat, minä teen esivalmistelut, kertoo Satu, joka on jo ehtinyt irtisanoakin itsensä entisestä työpaikasta. Aivan ummikkona hänkään ei alalle tullut, vaan muuramelaisen peltialan yrittäjä Pennasen tyttärenä yrittäjyysasiat tulivat tutuiksi jo nuorena. Petri Koskisella taas on taustaa esimerkiksi Metso-Metallin toimitusjohtajana.


Hetken pariskunta mietti yrityksen nimen vaihtamista Teräs-Koskisiksi, mutta lopulta pitäydyttiin Jokihaara Oy:ssä. Nimi saattoi olla myös enne, sillä Koskisten vauhdikas vuosi tekee heistä todennäköisesti myös uuraislaisia. Uusi koti löytyi – Jokihaarasta ja iso omakotitalo Vaajakoskella on nyt myynnissä.
Muutokset muutaman vuoden sisällä eivät rajoitu vielä tähänkään.
– Me ollaan aika tuore pariskunta, pari vuotta vasta oltu yhdessä, Satu paljastaa.
– Sen jälkeen kun treffattiin, ei olla oltu yhtään yötä erossa ja nyt ollaan käytännössä 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä, Petri jatkaa.
Toistaiseksi Koskiset majailevat viikot asuntovaunussa Kari ja Hely Kovasen pihamaalla, silloin kun eivät ole esimerkiksi työkeikalla Tampereella, jossa he asentavat tällä hetkellä kaiteita isoon kouluun. Täystyöllistetyt yrittäjät pyörittävät firmaa kahdestaan.
– Päätuotteemme ovat nyt kaiteet ja käsijohteet aiempien portaiden sijaan, Petri Koskinen kertoo.
Pääosin asiakkaat ovat isoja toimijoita, mutta tarvittaessa he palvelevat myös paikallisia pienempiä asiakkaita. Jokihaara Oy tekee myös yhteistyötä toisen uuraislaisen metallialan yrityksen Jakemanin kanssa. Uuraisten kunnasta heille on syntynyt hyvin positiivinen ja yrittäjämyönteinen kuva.
– Me on saatu tosi hyvin pää auki ja töitä ja tilauksia tuntuu riittävän. Kyllä tämä on meidän loppuelämän juttu, Satu ja Petri Koskinen vakuuttavat tarkoittaen sekä yritystä, että avioliittoa.

Hanna Lahtinen

Avainsanat: