Toivakan venesatamassa oleva pienvenelaituri koki jälleen kovia. Myrskyisä etelänpuoleinen tuuli ja jäiden lähtö väänsivät laiturin irti päätyankkuroinnistaan.
Laituri kääntyi noin 45 asteen kulmaan siitä, mitä sen pitäisi olla. Myös yksi aisapari rikkoutui. Nyt laituri on jo oikaistu.
Tällä kerralla jäiden lähtö ei vaurioittanut rannan veneitä, mutta jotkut niistä saavat vesikylpyjä veden pinnan jatkaessa nousua. Kannattaa käydä katsomassa oman veneensä tilanne.
Leppäveden Isonkylänrannan laituripaikkojen haku käynnistyi viime viikolla ja jo seuraavana päivänä kaikki laituripaikat ja poijupaikka oli varattu. Paikat on tarkoitettu ensisijaisesti kunnan vakituisille asukkaille ja kesäasukkaille. Laituripaikoista peritään teknisen lautakunnan vahvistama maksu. Vuonna 2022 maksu on 70 euroa kaudelta.
Yksi laituripaikka ja kaksi poijupaikkaa ovat vierasvenepaikkoja, joihin voi kiinnittyä korkeintaan viideksi tunniksi kerrallaan. Rannalle on rakennuttu myös soutuveneitä varten paikkoja. Soutuveneiden säilytys on maksutonta.
Veikko Ripatti