Itsenäisyyspäivä on partiolaiselle tärkeä päivä

Toivakan Lepinkäiset eivät pakkasta peljänneet vaan järjestivät perinteisen itsenäisyyspäivän soihtukulkueen Vanhalta Pappilalta kirkonmäelle. Reippaat iskulausehuudot raikuvat pimeässä talvisäässä kulkueen edetessä kohti kirkkoa.
Seurakuntakodin edessä heitä odotti kuuma glögi pipareineen. Lippukunnan johtaja Minna-Mari Kivimäki sai nuoret innostumaan ja iloitsemaan vaikka kylmä puskikin vaatteiden alle. Glögin nauttimisen jälkeen partiolaiset siirtyivät partiolaisten iltakirkkoon. Siellä yksi tärkeimmistä tapahtumista oli partiolupauksen antaminen. Lupauksen antoivat uudet sudenpennut, seikkailijat ja yksi vaeltaja. Lopuksi palkittiin lippukunnan hyväksi toimineet Seppo Soininen, Jani Oikarinen ja Topi Saarelainen.

Uuraisilla soihtukulkue kulki lippukunnan johtaja Kati Toivion johdolla seurakuntakodilta kirkkolaaksoon, jossa noin 50 partiolaisen joukko sytytti kynttilän jokaiselle 127 sankarihaudalle.
Lupauksenantotilaisuudessa lapsia ja nuoria löytyi niin sudenpennuista, seikkailijoista, tarpojista, samoajista, kuin ensi kertaa myös aikuisista partiolaisista.
Aikuispartiota ohjaa Päivi Tiiva.
– On ollut oikein mukava ohjata aikuisia, ollaan tehty lähialueilla päiväretkiä rennolla meiningillä. Aikuispartio on arjesta irtautumisesta leppoisasti ja ilman suorittamista. Nautiskellaan luonnosta ja tavataan noin kerran kuussa retkeilyn merkeissä tai voidaan keksiä muutakin kiinnostavaa toimintaa. Kuka vaan aikuinen voi lähteä mukaan, partiotaitoja tai -taustaa ei tarvita. Tammikuussa kokeillaan lumikenkäilyä, kesällä suunnitelmissa on ainakin melontaa, Päivi Tiiva kertoo ja toivottaa uudeta aikuiset mukaan.
Nyt ryhmässä on mukana kuusi aikuista, jotka osallistuvat toimintaan omien mahdollisuuksien mukaan.

Veikko Ripatti, Hanna Lahtinen