Isot veneet täyttivät Isonkylän sataman

Vaajakosken Veneilijät ry järjesti jäsenilleen kesäkuun alussa kevätregatan suuntanaan Toivakka. Vaajakosken Veneilijöillä on toimintansa yhtenä tukikohtana Pieni Ketvenensaari. Leppälahdessa sijaitseva saari on Metsähallituksen omistama ja Vaajakosken Veneilijät ry:n ylläpitämä retkisatama.
– Kunnostimme käyttämättömän saaren viihtyisäksi retkisatamaksi. Jokamiehenoikeudella saari on kaikkien retkeilijöiden käytössä. Tervetuloa nauttimaan ilta-auringosta ja laskemaan junia kun rata kulkee saaren vieressä, kertovat veneilijät.
Lähtö Toivakkaan tapahtui Pieni Ketvenensaaresta lauantaina puolilta päivin. Matkaa tehtiin hitaimman veneen tahdissa. Luotsina regatan keulassa toimi Toivakkaan reitin hyvin tuntenut oman seuran pitkäaikainen veneilijä. Seura tarjosi regattaan osallistuneille pizzat paikallisessa ravintolassa Sun Toiveessa. Veneilijät yöpyivät Toivakan satamassa ja kävivät tutustumassa kirkkoon ja sen kattomaalauksiin kirkkoherra Panu Partasen johdolla.
Toivakan satamassa näytti aika täydeltä kahdeksan suuren veneen rantautuessa. Sopu kuitenkin sijaa antoi, kuten sen tapana on. Kiistaton tosiasia on se, että veneily lisääntyy joka vuosi ja Isonkylän ranta käy ahtaaksi. Kipeästi tarvittaisiin lisäpaikkoja niin laituriin kuin myös rannalle. Vaajakoskelaiset pitivät kokemastaan ja ovat valmiina vierailemaan Toivakassa jatkossakin.
– Sää ei regattapäivänä oikein mieltä ylentänyt, sillä myrskyisä tuuli toi meille omat haasteensa. Veneet ovat kuitenkin hyväkuntoisia ja turvallisia vähän suuremmissakin aalloissa, kertoivat mukanaolijat.
Yksi venekunta jäi vielä rantaan toisten lähtiessä kotimatkalle. Rantaan jääneet kyselivät tulevia vierailuja ajatellen paikoista, missä kannattaisi Toivakassa piipahtaa.
Vanha Pappila kotiseutumuseoineen on toki yksi sellainen, mutta lisätietoja vaihtoehdoista kaivattaisiin. Olisiko paikallaan laittaa venerantaan opastetaulu karttoineen nähtävyyksistä ja vaikkapa luontopoluista sekä mahdolliset paikallisten eri järjestöjen yhteystiedot. Tämäkin veneilijöiden vierailu toi Toivakkaan 20–30 kävijää ja se näkyy myös paikallisten palveluntarjoajien palvelupisteissä.

Veikko Ripatti

Avainsanat: