Iloinen juttu Uuraisten nuorille


– Nuoria innostetaan omiin projekteihin, autetaan hakeutumaan koulutukseen ja etsimään töitä. Käyn kouluissa, tapaan vanhempia ja luon tukiverkostoa, kertoo Hanna.
Projekti ei ole haudanvakava asia, vaan iloinen juttu nuorten omilla ehdoilla. Hannan toimistoon voi mennä yksin, kaverin kanssa tai isolla joukolla.
-Projektin merkeissä minut varmimmin tapaa elokuussa tilojen auettua nuokkarin yläkerran ideapajasta maanantai- ja keskiviikkoiltaisin kello 15 lähtien.Tulen myös olemaan nuorisotiloilla viikon muinakin iltoina ja minua saa tällöinkin tulla nykäisemään hihasta. Kerron mielelläni lisää tästä projektista ja ja tarjoan jotain uutta, mistä elämässä voi olla hyötyä, kun asiat uhkaavat mennä solmuun tai edessä on syrjäytyminen, sanoo Hanna ja vakuuttaa,että käydä kannattaa.
Monesti toimintaan mukaan pääsy ratkaisee monta ongelmaa. Hanna auttaa vaikkapa järjestämään tapahtumia tai ohjaa hygieniapassikoulutukseen. Sekin on vaatimus moneen työhön.
Uuraisilla ei tilanne Hannan mielestä ole ollenkaan niin vaikea kuin isoilla liikepaikoilla. Silti tukea tarvitaan, sillä paha olo voi ilmetä monin tavoin. Esimakua nuorten kohtaamisesta hän sai ensimmäisinä työpäivinään Uuraisten viikon nuorisoillan kaatosateessa.