Noora Sapattinen Kuopiosta ja Jaana Tilus, sekä pojat Aapo ja Veikko Vantaalta kohtasivat Palsanmäen ovella yhteisen kiinnostuksensa vuoksi. – Kaikki kaudet on katsottu ja kaverille sometettu, että täällä ollaan, Jaana kertoi.
– Joko näet livenä, kysyy mies ovensuuruuhkassa hieman sisäänkäyntiä lähempänä olevalta naiselta. – Melkein, nainen huokaa ja hivuttaa itseään kohti sisätiloja, jotta näkisi ihan oikean ja elävän huutokauppakeisarin. Pitkäperjantain huutokauppaa on käyty jo yli tunti ja aina silloin tällöin joku sisällä olijoista luovuttaa paikkansa, jonka ulkona kärkkyvät odottajat välittömästi täyttävät. Uuraislainen Janne Kari ostaa rouvineen Mademoiselle-keinutuolin ja istahtaa ylpeänä Palsanmäen pihalle koeistuntoon keräämään kateellisia katseita. Ihan pikkurahalla tuoli ei Kyynämöisille lähtenyt, mutta tarkkaa summaa ei lehdessä kuulemma saa kertoa, ettei tule Autobaarissa kovin paljon sanomista. Janne Karin ja Mademoisellen lyhyt suhde muodostuu nopeasti kiinteäksi. – Vaikka joku tulisi nyt isonkin rahatukon kanssa, niin enpä taitaisi myydä. Rahansa voi tässä maailmassa pistää niin monenlaiseen. Nopeasti tämän tuolin hinnan rälläisi ravintolassa, eikä muistoksi jäisi kuin keltainen reikä hankeen, Janne Kari filosofoi hellästi Mademoiselleaan silittäen. Pari päivää myöhemmin Aki Palsanmäki vastaa puhelimeen ja kertoo olevansa viettämässä harvinaislaatuista lomapäivää. – Seuraava onkin sitten juhannuksena, sitä ennen on aika paljon meklauskeikkoja oman perustyön ja kuvausten lisäksi, hän kertoo. Uuden kauden kuvaukset alkavatkin heti ensi maanantaina. Tein ensimmäiset juttuni Aki ja Heli Palsanmäestä silloin, kun he olivat juuri aloittaneet. Akin isä Lauri oli kuollut nuorena ja omintakeinen huutokauppayritys jäi pojalle, kun sisko Krista ei alasta innostunut. Palsanmäen maineen olivat luoneet suunnattoman supliikki meklari Martti Puomiranta ja K18-juttujen mestari Lauri. Heidän jälkeensä nuorempi Palsanmäki vaikutti jopa vähän vaisulta. Odotukset eivät olleet yrittäjäpariskunnalla itselläänkään kovin korkealla. Lämmitysöljy maksoi, lama painoi ja koko touhu vaikutti aikalailla katoavalta kansanperinteeltä. Sitkeästi pariskunta kuitenkin haali joka perjantaiksi myytävää, vaikka viivan alle jäävä saldo oli usein hyvin vaatimaton. Pari vuotta sitten Aki soitti ja kertoi, että tuotantoyhtiö Aitomedia oli ottanut yhteyttä ja he aikoivat tehdä sarjan Palsanmäen huutokaupoista. Aki ja Heli olivat asiasta varovaisen innoissaan, mutta Akia korpesi ankarasti ohjelman nimi. Loppu onkin sitten historiaa. Riittävän yksinkertainen, itseään toistava kaava, taatusti aidot päähenkilöt ja jokaisessa meissä asuvaan pieneen ”sulovileeniin” vetoava kaupankäynti on osoittautunut todelliseksi menestykseksi. jonka kirkkaimpana kruununa Aki Palsanmäki kävi pokkaamassa parhaan tv-esiintyjän yleisö-Venlan ja kostutti koskettavalla kiitospuheellaan silmänurkkia kautta koko Suomenniemen.