Koirien kouluttaminen erilaisiin tehtäviin ei ole yhden päivän juttu. Sen tietää toivakkalainen Tiina Lehtomaki. Hänellä on pitkä ura erilaisten palveluskoirien kasvattajana ja kouluttajana. Mitä kaikkea työ vaatii?
– Avustajakoiran koulutuksessa perustottelevaisuus eli hallinta näyttelee suurta osaa. Koulutetun koiran tulee pystyä liikkumaan vaivattomasti käyttäjänsä mukana kaikkialla vapaana. Sen pitää olla kuuliainen ja pienimmästäkin vinkistä osata toimia rauhallisesti ja varmasti. Sen työskentely tai kulkeminen ei saa häiriintyä ympäristön ärsykkeistä, toteaa Lehtomäki.
Avustajakoiralle hallinnan lisäksi opetetaan kunkin käyttäjän tarpeisiin räätälöityjä tehtäviä kuten ovien avaamista ja sulkemista, esineiden nostoja, vaatteiden riisumista, kenkien tuomista, pyykkien laittoa ja ottoa pyykkikoneesta, hissin tilaamista, valojen laittoa, kaupassa ruokatarvikkeiden vientiä ostoskärryyn yms.…
– Koiran tehtävät ovat moninaiset. Koira voi auttaa myös liikkumisessa olemalla kävelyn tai tasapainon tukena tai avustaa esimerkiksi pyörätuoliin siirtymisessä. Osalle koirista voidaan kouluttaa myös avun hakeminen hätätilanteessa.
JelppiTassut Oy:n koulutuksessa oleville aputassuille opetetaan jo pienestä pitäen ihmisen mukana kulkeminen. Se tehdään pennulle kannattavaksi tarjoamalla sille palkkioiksi esimerkiksi erityisherkkuja tai super-ihana leikki hetki ihmisen kanssa.
– Pentu tulee koulutukseen jo luovutusikäisenä ja se elää perheen keskellä koko pentu vaiheen, joten perheen muiden jäsenten osallistumista kasvatukseen ja koulutukseen ei pidä väheksyä. Kaikki perheenjäsenet ovat tietoisia pennun kanssa olemisen ja tekemisen merkityksestä tulevaa tehtävää silmällä pitäen. Pentu oppii joka päivä uusia asioita, siksi johdonmukainen kohtelu sekä elo ja olo pitää olla kaikille selvää ja yhteisissä pelisäännöissä on pysyttävä. Tämä alkukasvatus tukee monin tavoin tulevaa varsinaista koulutusta.

Koulutukseen valitaan pentueesta mahdollisimman rohkeat ja reippaat pennut. Niiden pitää suhtautua mahdollisimman mutkattomasti kaikkiin pentutestin haasteisiin kuten erilaisiin ääniin, ihmisiin ja eläimiin. Erilaisilla pinnoilla kuten ritilät, parketit tai laatat pentujen pitää pystyä tepastelemaan vaivattomasti ja iloisesti.
– Koiran koulutus kestää n. kaksi vuotta. Ulkopuolinen taho tarkistaa koiran koulutustason ja testit läpäistyään koiralle etsitään sopiva käyttäjä. Tämän jälkeen aloitetaan sitten TET- jaksot (työelämään tutustuminen) käyttäjän luona. Koira siirtyy käyttäjälleen saattaen. Yhteistyötä hiotaan kunkin koirakon yksilöllisen tarpeen mukaan.
Tiina Lehtomäki on ollut koira hommissa mukana jo todella pitkään. Hän on kasvattanut ja kouluttanut erilaisia koiria ja eri rotuja erilaisiin tehtäviin.
– Avustajakoira hommat aloitin 2000-luvun alussa opastaen, tukien ja ohjaten uusia käyttäjiä yhteistyöhön koiransa kanssa. Tähän mennessä koulutuksessa on ollut viisi koiraa, joista kolme on valmistunut liikuntarajoitteisen henkilön avustajakoiraksi ja kaksi kasvatus ja kuntoutus koiran tehtäviin.

Tähän juttuun haastattelimme kahta avustajakoiran käyttäjää Jennyä ja Merviä. Molemmat kertoivat koiran vaikuttavan myönteisesti toimintakykyyn edistämällä esimerkiksi suoriutumista erilaisista päivittäisistä toimista. Koira avustaa nostoissa, liikkumisessa ja pukeutumisessa. Koira lisää itsenäisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. He kertovat koirillaan olevan suuren myönteisen vaikutuksen heidän sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yleiseen hyvinvointiin sekä elämänlaadun paranemiseen. Molemmat haastateltavista olivat erityisen kiitollisia siitä, että koirat ovat aina pyyteettömästi valmiita auttamaan. Joskus ihmisen antaman avun kanssa tätä tunnetta ei ole tullut.
Mervi kertoo ulkoilevan säällä kuin säällä koiransa kanssa ja Mervin ja Palmun harrastuksiin kuuluu esineiden etsimistä metsästä tai puutarhasta. Jennylle koira on avannut portit koiraharrastuksen maailmaan. Jenny ja Jätkä harrastavat vesipelastusta ja rally-tokoa. Mervin koiralle on opetuksen alla liikennevalo napin painaminen, koska talven tullen liikennevalo tolpan juureen kasaantuu niin paljon lunta, että sähköpyörätuolista ei itse ylety nappia painamaan. Palmu-koira on jo taitavasti tämänkin tehtävän ottanut omakseen. Jenny on innokas puutarhan laittaja. Jätkä on tietysti puutarhahommissa mukana ja kantaa, tuo ja vie esimerkiksi kastelukannun tai toimittaa erilaisia työkaluja vaikkapa mönkijän tai ruohonleikkurin päälle Jennylle.
– Avustajakoirasta on moneen menoon, he sanovat. Haastateltavat haluavat erityisesti painottaa, että koira on ihan tavallinen koira silloin, kun sillä ei ole työliivi päällä. Liivi on merkki koiralle ja kanssaihmisille siitä, että ollaan töissä ja työtä tekevää koiraa ei saa häiritä. Ilman liiviä oleva koulutettu avustajakoira saa leikkiä, painia, juosta vapaana metsässä, uida, nuuskia, kaivaa ja touhuta.
Veikko Ripatti