Huikon lintuhoitolassa monenlaista hoidettavaa

Tiina Prittinen ja Vesa Virtanen ylläpitävät luonnonvaraisten lintujen hoitopaikkaa Toivakan Huikossa. Pihapiirissä on erikokoisia häkkejä aina lämmitettävään konttiin asti. Sitä tarvitaan talvisaikaan niille linnuille, jotka eivät kylmää kestä tai ovat varsin heikoissa kantimissa.
– Otamme vastaan luonnonvaraisia loukkaantuneita tai muuten apua tarvitsevia lintuja, kertoo Virtanen.
Omien lastensa lisäksi Tiinalla ja Vesalla on pari suurikokoista laumanvartijakoiraa, jotka pitävät kutsumattomat vieraat, niin eläimet kuin ihmisetkin loitolla. Pariskunta ei hoida nisäkkäitä, kuten kettuja, vaan nisäkkäille löytyvät omat hoitopaikkansa.
– Tilapäisesti olen hetken aikaa nisäkkäitäkin häkeissämme hoitanut. On ollut mm. liito-oravia ja joku kettukin.
Huikon lintuhoitola on osa Villi Karaja Ry:tä. Leppälahdessa toimiva Katri Karajalehto on hänkin osana tätä yhdistystoimintaa.
– Tänä vuonna meillä on ollut hoidettavana mm. tunturipöllö ja maakotka, jotka ovat sieltä harvinaisemmasta päästä. Lisäksi toipilaina on ollut haikaroita ja erilaisia haukkoja. Tällä hetkellä häkeistämme löytyy lokki, pari varista ja riikinkukkokyyhkyjä, jotka ovat löytöeläimiä, kertovat Tiina ja Vesa.


Villi Karaja Ry:n hoitopaikkoja on Toivakan ja Leppälahden lisäksi Äänekoskella ja Korpilahdella. Yhdistyksen eläinsuojeluneuvojina Virtasen lisäksi toimii Saija Paldanius Korpilahdella.
– Itse toimin koko Keski-Suomen alueen eläinsuojeluneuvojana. Eläinsuojeluneuvojan tehtäviin kuuluu antaa ohjeita ja neuvoja niin luonnonvaraisten kuin kotieläintenkin käsittelyssä ja kohtaamistilanteissa. Teemme lisäksi viranomaisten, kuten eläinlääkäreiden, pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa yhteistyötä.
– Kerran kävimme hakemassa poliisiputkasta sinne säilöön otetun kanahaukan, joka oli löytynyt huonovointisena jalkapallokentältä, naurahtaa Tiina.
Virtanen muistuttaa, että, luonnonvaraisten eläinten hoitoon ottaminen koteihin ei ole luvallista, vaan tarvittaessa on otettava yhteyttä edellä mainittuihin hoitopaikkoihin.


Lintujen rengastaminen on osana Tiinan ja Vesan harrastustoimintaa.
– Olemme rengastaneet tähän mennessä jo satoja lintuja. Minulla on lupa rengastaa myös kaikki hoidostamme vapautettavat linnut. Linnut saavat jalkaansa lukurenkaan, joka voidaan lukea hyvillä kiikareilla ja kaukoputkella. Aiemmin meillä hoidossa ollut ja rengastettu kalalokki löytyi talvehtimisalueelta Puolasta. Rengastaja tarvitsee työhönsä rengastusluvan, jonka saadakseen on läpäistävä rengastustentti ja oltava vähintään 18-vuotias. Ennen luvan saamista rengastusta on myös harjoiteltava kokeneen rengastajan johdolla. Rengastuksen avulla saadaan tietoa lintujen muuttoreiteistä ja muista liikkeistä sekä eliniästä, pesimäbiologiasta ja lintukantojen vaihteluista. Rengastus antaa siis taustatietoa suojeluun.

– Rengastuksen idea on merkitä lintu yksilöllisesti. Linnun jalkaan kiinnitetään alumiinista, tai vesilinnuilla teräksestä, valmistettu kevyt rengas, jossa on kirjainkoodi ja yksilöllinen sarjanumero sekä renkaan palautustiedot. Jos löydät rengastetun linnun, kirjoita renkaassa olevat tiedot huolellisesti ylös. Tarkista renkaan numerot vielä kerran. Ilmoita renkaan ja löydön tiedot kuten paikka, päivämäärä ja arvioitu kuolintapa Luomuksen verkkosivuilla olevalla lomakkeella. Lintujen renkaissa ei ole palautusohjeita.

Veikko Ripatti