– Lähdimme liikkeelle hyvin realistisella mielellä. Tiesimme, että lasten kanssa työskentely ei ole pelkkää leikkiä, vaan joskus rankkaa. Alkuvaiheessa ehkä eniten yllätti hallinnollisten- ja paperitöiden määrä, joka oli vuorossa vielä varsinaisen työpäivän jälkeen. Siihen on onneksi tullut jo hyvää rutiinia, vaikka paljon meillä vielä on oppimistakin, Virpi ja Maria sanovat.
Yrittäjäkaksikolla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta jäädä paikalleen nauttimaan saavutetusta, vaan Hirvaskankaan alueen suosio lapsiperheiden kotipaikkana loi kasvupaineita.
– Teimme alussa viisivuotissuunnitelman, johon sisältyi laajentumismahdollisuus joko täällä Hirvaskankaalla tai jossain muualla. Se että jo nyt tuli tarve rakentaa lisäosa ja kasvattaa lapsimäärää, tuli meillekin yllätyksenä, mutta toki vastaamme tarpeeseen, Virpi Peuhkurinen kertoo.
Tällä hetkellä Kädenjäljessä on kirjoilla vajaat 50 lasta. Päiväkoti on 42-paikkainen, mutta kaikki lapset eivät tietenkään ole yhtä aikaa hoidossa. Tuleva lisäys on 32 paikkaa, joten päiväkoti kasvaa 74-paikkaiseksi, eikä ole enää ollenkaan pieni yksikkö.
– Kasvu ei vaikuta lasten arkeen, ryhmäkoot eivät muutu, vaan toimimme pienryhmissä, kuten tähänkin saakka. 12 lapsen ryhmässä on kolme hoitajaa, jotka eivät hoida lapsia yhdessä, vaan jokaisella on vielä oma pienryhmänsä, Maria Väisänen kertoo.
– Hoitajat kiertävät niin, että lapset tutustuvat kaikkiin. Näin lapsella on aina tuttu hoitaja, Virpi lisää.
Yksityiset päiväkodit ovat Suomessa jo tuttu juttu, mutta muutamaan ennakkoluuloon Kädenjäljen yrittäjät ovat törmänneet.
– Alussa joku epäili, että meidän toimintaamme ei valvota, vaikka tosiasiassa meitä valvotaan erittäin tarkasti. Jotkut vanhemmat myös odottivat yksityiseltä jonkinlaista luksusta, esimerkiksi enemmän ruokalajivaihtoehtoja, Virpi Peuhkurinen kertoo.
Kädenjälki on kädentaito-, liikunta- ja musiikkipainotteinen päiväkoti, jossa ammattilaisen pitämä muskari kuuluu päivähoitomaksuun.