Hiirolan hevosurheilukeskus on nyt entistä monipuolisempi

Uuraisten hevosystäväinseuran iso hanke on loppusuoralla. Vielä pitää saada loppuraporttiin sentit oikeisiin sarakkeisiin ja sen jälkeen voi vain nauttia tehdyn työn tuloksista ja siitä, että 1990-luvulla ensimmäistä kertaan ääneen lausuttu haave omasta ratsastuskentästä on nyt totta.
Pelko talkootöiden loppumisesta on silti turha, niitä riittää jatkossakin. 20 000 euron kehityshankkeesta puolet katettiin talkootyöllä helposti. Ydinjoukko on pieni, mutta aikaansaava.
Ikäviltä tai ainakin lisää työllistäviltä yllätyksiltä ei kentän rakennusvaiheessa vältytty, sillä päältä päin tasaiselta mäntykankaalta näyttävä maasto osoittautui todella kiviseksi, minkä voi havaita uutta kenttää ympäröivistä kivikasoista.
– Luulimme, että pystymme enemmän itse työstämään kenttää, mutta lopulta palkkasimme Silvastin koneet poistamaan kivet, seuran puheenjohtaja Johanna Halttunen kertoo.
Kivisyyden vuoksi myöskään aitatolppien pystytys ei onnistunut käsipelillä, mutta onneksi saatiin avuksi tarvittavan kairan omistava yrittäjä Marko Salminen, joka tunsi vielä niin suuria hevossympatioita, että teki homman talkootyönä.


Ratsastuskentän alta kaadettiin puut ja sahuutettiin laudoiksi. Aitojen tekemisen jälkeen puutavaraa jäi vielä varastoon tulevien vuosien tarpeisiinkin. Viime lauantaina lankkua ja lautaa käytettiin 80-luvulla rakennetun valjastuskatoksen kunnostukseen. Suunnitelmissa on myös penkkien rakennus.
Suuri yleisö saa tutustua uuteen hevosurheilukeskukseen viimeistään ensi kesän Uuraisten viikon tapahtumassa, mutta perustoiminta pyörii jo hyvin.
– Rata- tai kenttämaksun maksaneet käyttävät aluetta, kepparikerho kokoontuu kerran kuukaudessa ja ratsuvuorot pyörivät kaksi kertaa viikossa radalla. Koiria ja koiraihmisiä emme vielä ole saaneet kenttää käyttämään, mutta toivotamme heidätkin tervetulleiksi, Johanna Halttunen sanoo.
Tulevaisuudessa ratsastuskentän tapahtumissa nähtäneen monipuolista hevostoimintaa.
– Meidän johtokunnassa Hotakaisen Essillä on lännenratsastustalli, hän voi esitellä lajiaan, minä harrastan kouluratsastusta, esteratsastukselle kenttä soveltuu, kuten myös valjakkoajoon ponilla. Talutusratsastus ja kepparikisatkin on helppo järjestää nyt kentällä, Johanna Halttunen luettelee.
Vielä on hiukan epävarmaa, ovatko ratsastuskentän käyttäjämäärät jo niin suuria, että kenttä kannattaa aurata myös tulevana talvena, ravirata aurataan joka tapauksessa.

Hanna Lahtinen