Uuraisten hevosystäväinseura on käynnistänyt hankkeen, jonka lopputuloksena Uuraisille toivottavasti syntyy yhdistykselle ratsastuskenttä, jota voivat käyttää myös esimerkiksi koira- tai muutkin eläinharrastajat, keppariväkeä unohtamatta.
– Seurassa on jo 1990-luvulla haaveiltu ja vanhoissa pöytäkirjoissa näkyy suunnittelupiirroksia Hiirolan ratsastuskentästä, jota alueen hevosharrastajat voisivat pientä maksua vastan käyttää, Uuraisten Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Johanna Halttunen kertoo.
– Myös paikalliset hevosyrittäjät lähes kaikki kannattavat hankettamme ja kokevat sen tuovat hyötyä myös omaan yritystoimintaansa. Yhteistyö seuran kanssa erilaisten koulutusten ja tapahtumien merkeissä on vain hyväksi. Uuraisilla on kokoonsa nähden todella paljon hevosharrastajia, sihteeri Mari Lampinen jatkaa.
Suurin vuosittainen tapahtuma on ollut Uuraisten viikon ravit oheistapahtumineen. Tulevaisuudessa tapahtumasta voidaan luoda vieläkin monipuolisempi.
Vaikka rakenteilla on ratsastuskenttä, tullaan siellä kouluttamaan paljon myös ravihevosia.
– Ravihevosen koulutus alkaa valjaisiin totuttelulla ja ohjasajolla. Ravihevosia voidaan myös notkistella ratsastamalla. Aidattu alue on tosi turvallinen siihen, kun eläin ei pääse sinkoilemaan, kertoo Kirsi Tarvonen.
Kenttä rakennetaan Hiirolan raviradan keskelle, mäntykankaalle. Alue on pitkäaikaisella vuokrasopimuksella vuokrattu Uuraisten kunnalta.
Hankkeen vireille laitto on edellyttänyt monia iltakymmeneen venähtäneitä kokouksia.
– Hankeprosessin käynnistäminen on kyllä melko haastavaa, mutta JyväsRiiheltä ja erityisesti hankeneuvoja Jenni Tiaiselta olemme saaneet tosi paljon apua hakemuksen tekemiseen ja Hyrrä-järjestelmän haltuunottoon, Kirsi Tarvonen kiittelee.
Nyt Hevosystäväinseura odottelee toiveikkaana lopullista hankepäätöstä, jonka saaminen ELY-keskuksesta saattaa koronaruuhkan vuoksi kestää jonkin aikaa.
Kentän toiseksi käyttäjäryhmäksi on suunniteltu myös hevosta pienempiä nelijalkaisia. Koiriakin ajatellen Hiirolan kentän rauhallinen sijainti on ihanteellinen.
– Tosi mukavaa olisi, jos saisimme koiraihmisetkin kentän käyttäjiksi. Uuraisilla ei tällä hetkellä ole rekisteröitynyttä yleistä koirayhdistystä, vaikka erilaisia kokoontumisia ja harjoituksia on pidetty vähän siellä sun täällä, mutta eihän sitä tiedä, vaikka yhdistyskin tämän harrastuskentän myötä syntyisi, Mari Lampinen sanoo.
Kenttä tuo jälleen yhden lisän Uuraisten urheiluharrastuspaikkoihin ja lisää myös kunnan houkuttelevuutta. Suomessa hevosurheilu pyörii yksityisten tai yhdistysten voimin toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa maneesit ja ratsastuskentät ovat usein kunnallisia.
– Minusta tähän Hiirolan alueelle voisi kunnan maille vaikka kaavoittaa suuria tontteja nimenomaan hevosharrastajia ajatellen. Koko ajan näkee ilmoituksia, missä etsitään pientilaa sopivan matkan päästä Jyväskylästä, Johanna Halttunen miettii.
Tulevaisuudessa Uuraisilla voisi siis olla vaikka Hiirolan hevoskampus.
Hanna Lahtinen