Harrasterallisarja päristelee Toivakkaan

Viime vuoden tapaan Harrasterallisarjassa kisataan valtakunnallisen Elfin Harrasterallisarjan mestaruuden lisäksi Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen alueiden mestaruuksista. Elfin Harrasterallisarjassa 2024 ajetaan yhteensä neljä osakilpailua talvella ja toiset neljä kesällä. Näistä puolet kuuluu Pohjois-Suomen sarjaan ja puolet Etelä-Suomen sarjaan. Yellow Racing-tiimin järjestämä Toivakka-ralli toimii Etelä-Suomen sarjan avaajana ja kisa ajetaan 17.2.
– Toivakka toimii nyt ensimmäistä kertaa keskuspaikkana harrastekisalle. Seudulla ja samoilla suunnilla on ajettu monet legendaariset rallit vuosikymmenien aikana Toivakka, Kangasniemi ja Joutsan Joutsenlampi rallien puitteissa, Suurajoja unohtamatta. Viimeisimmät Toivakka-rallit muistetaan vauhdikkaista teistä ja toimintarikkaasta keskellä kylää ajetusta yleisö-EK:sta, Sami Heikkilä Yellow Racing-tiimistä kertoo.
Tulevan Toivakka-rallin reitti sisältää monentyyppistä ajolatua ja tekemistä hytissä varmasti riittää. Reitillä ajetaan kelloa vastaan 55 erikoiskilometrin verran ja koko reitti on pituudeltaan 120 kilometriä.
– Teiden luonne tarjoaa osittain mahdollisuudet pärjätä myös pienemmän luokan kalustolla. Valtion teiden osuuksilla saa ottaa isolohkoista kaiken ilon irti, jos vaan kantti kestää. Reitti on aikalailla sekoitus kaiken tyyppistä tietä pienestä metsäautotiestä valtiontien loikotukseen. Aikaisempiin kisoihin verrattuna kokonaisuus on ehkä napsun nopeampi. Ja perinteitä velvoittaen mukana on vanhan liiton Jyskälän osuuksia. Huomioita reitillä on seitsemän, joista suurin osa on metallikaiteiden takia. Uudet hakkuut laittaa ”vanhat nuotit” koetukselle, joten myös tutummat EK:t voi yllättää. Hamukisoissa aikaisemmin on ajettu vain kahdella EK:lla. Tiekunnat on koittanut pitää teistä hyvää huolta ja talvihan on ollut tähän asti lajin puolella oikein mukavasti, Heikkilä hehkuttaa.
Lisäherkkuna harrastesarjan lisäksi kilpailussa ajetaan erillinen Vetomestari-kilpailu, jonka ajatuksena on kerätä kovia 2-vetokuljettajia eri sarjoista ja tasoilta kerrankin samaan kisaan kokeilemaan kuka on kuka. Vetomestareille on jaossa muutakin kuin pilkki. Palkintopotti on yhteisarvoltaan 2 500 euroa. Autot ovat näyttäviä 2-vetoisia, jotka osaavissa käsissä menee todella kovaa.
– Vetomestareissa on mukana muun muassa F-cupin 2023 mestari Mika Lemmetti ja Toivakan oma mies SM-ralleistakin tuttu Kristian Nieminen. Vetomestarin ”titteliä” ei varmasti saa Lemmetti eikä kukaan muukaan helpolla, sen verran kovia nimiä on lähtenyt mukaan.
Heikkilä sanoo, että toimiva kisakeskus, kivat pätkät, lyhyet siirtymät ja napakka kisapäivän aikataulu, yhdistettynä rentoon harrastemeininkiin pitäisi luoda toimivat palaset mukavalle rallipäivälle.
– Jos on kuitenkin joku kumman syy olla pois paikalta voi fiiliksiä seurata livelähetyksestä Youtubesta.
Kuljettajien ilmoittautuminen mukaan kisaan päättyy keskiviikkona.