Uuraisilla on ollut viime viikot käynnissä karhujahti, joka tuotti tulosta viime torstai-iltana, kun Taippari-karhu kaatui Kyynämöisillä.
Uuraisilla ei ole aikaisemmin rekisteröity karhun kaatamista, eli edellisestä kaadosta on ainakin reilusti yli 100 vuotta.
– Joskus metsästäjät onnistuvat poistamaan sellaisiakin petoja joiden takia ihmiset ovat huolissaan lastensa koulumatkojenkin takia, tässä tapauksessa kävi juuri niin, kertoo lupa-alueen Uuraisten aluejohtaja Rauno Salminen.
Uurainen kuuluu laajempaan lupa-alueeseen, johon kuuluvat myös Keuruu, Multia, Petäjävesi, Pylkönmäki, sekä muita alueita Saarijärveltä. Keuruulaisen Mikko Kallion nimissä olevan lupa-alueen kuudesta kaatoluvasta on nyt käyttämättä neljä.
– Taippari oli 140-kiloinen pantanaaras, joka oli päässyt hieman liikaa hunajan ja marjapensaiden makuun, eikä enää karttanut ihmisasutusta riittävästi, kertoo metsästäjä Jarkko Lehtovirta.
Viime vuonna sillä oli pennut ja keväällä erauspennut, mutta nyt se liikkui yksin.
Saarijärven poliisi kävi tarkastamassa Taipparin pannan ja totesi sen asianmukaiseksi. Panta on uusittu toukokuussa. Metsästäjät uskovat, että loputkin karhut kaatuvat viimeistään hirvijahdin alkaessa lokakuun alussa