Nykyään toivakkalainen Esko Jokinen on ehtinyt tähänastisen 75-vuotisen elämänsä aikana ajaa yhtä jos toistakin laitetta. Listalta löytyvät ainakin taksi, tiekarhu, lossi, sekä monenlaiset traktorit, veneet ja autot.
Tärkeä rooli hänen elämässään on ollut myös eräällä tilausajobussilla ja laivalla, vaikka niissä hän ei kuskin paikalla ollutkaan. Vuonna 2018 viimeisellä pankin risteilyltä Tallinnaan löytyi eläkepäivien valostuttaja Irja Lamberg.
– Muutaman päivän päästä risteilystä tuli Irjalle soitettua, että pääsiskö iltakahville, Esko Jokinen kertoo.
Kahvit keitettiin ja sittemmin kihlat ostettiin toukokuussa 2019 ja seuraavana kesänä vietettiin häitä. Molemmilla on takana yksi elämä lapsineen, lapsenlapsineen, iloineen ja suruineen ja nyt uusi onni.
– Kotipaikan annoin tytölle ja jätin itselle mökin Livansaaressa ja lossin. Hyvin olen täällä Toivakassa viihtynyt, Esko kertoo.
Eskon lapsuudenkoti sijaitsee Salorannassa Livantiellä Korpilahdella ja sieltä ei ollut pitkä matka Kärkisten lossille. Vuonna 1957 otettiin käyttöön uusi 60 tonnin vaijerilossi, Eskolla on muistoja ja kokemusta jo aiemmista kevyemmistä losseista.
– Esimerkiksi opettajaa kuljetin Oittilaan kun hän tuli riiuulta. Isällä ja veljellä lossi oli urakallakin muutaman vuoden ennen kuin meni valtiolle. Kun siinä mukana oli pienestä pitäen, niin hyvin oppi lossia kuljettamaan ja on minulla rannikkolaivurin ja konemestarin paperitkin. Silloin kun auto tuli, niin lossi lähti liikkeelle. Kerran oli aika mylläkkäkeli, kun vein neljä linja-autoa ylitse, mutta hyvin päästiin, Esko kertoo.
Lossi kulki ympäri vuoden. Väylässä oli ilmaa purskuttavat putket, joiden avulla väylä pysyi auki talvellakin. Käynnissä oleva vene piti puolestaan rannan sulan
Vaikka lossi hyvin kulkikin, piti matkaan kuitenkin varata aikaa hiukan enemmän kuin nykyään. Hyvin silti ehdittiin. Ainakin kerran vuodessa oli pitkät jonot molempiin suuntiin, kun Suurajoja ajettiin Oittilassa.
– Rallit loppuivat sitten melkein yhtä aikaa kuin silta rakennettiin vuonna 1997, Esko kertoo.
Veneelläkin hän on paljon Päijänteellä liikkunut, vienyt esimerkiksi metsäpomoja Päijänteen saariin.
-Päijänne on kivinen järvi, mutta vain pari kertaa olen kiveen karahtanut. Silloin järveä ei oltu vielä kartoitettu niin hyvin kuin nykyään, hän kertoo.
Monenlaista muutakin työkokemusta Eskolta löytyy .
– Vapolla olin jo pienenä poikana telaamassa hevosteitä, kun siellä meillä päin on maastoissa paljon rotkoja ja jyrkänteitä. Putkilahdessa ajoin taksia pari vuotta ja kiviveistämöllä hautakiviä, hän luettelee. Weijon talossa hän tutustui myös maatalon hommiin ja maatalon koneiseen. Espanjaan hän on ehtinyt ajaa viisi kertaa ja rakentanut saunankin kaverille sinne.
Pisin ura Eskolla kuitenkin oli TVH:lla ja Tielaitoksella, jossa hän ajoi tiekarhua 36 vuotta.
– Minä tykkäsin siitä työstä ja kyllä tiekarhu on sorateiden tienhoidossa ihan paras laite. Yhden kesän maalasin viivoja teihin.
Nykyisestä tienpidosta varsinkaan alemman tieverkon kohdalla hän ei oikein pidä.
– Liian kauan annetaan olla hoitamatta. Korpilahdellakin oli ennen kolme tiekarhua ja kaikille riitti töitä.
Esko Jokinen ajaa lossia yhä vieläkin ja ihan omaa sellaista. Hän osti sillanrakennuksen aikoihin Matilanvirran kapulalossin, jota hän työntää Otva-veneellä. Sillä on yhä Päijänteen saaristossa monenlaista käyttöä.
–Minäkin pääsin kerran mukaan kun vietiin mullikoita saareen, Irja kertoo.
Hanna Lahtinen