Ennätysmäärä ehdokkaita

Tämän kevään eduskuntavaaleissa on mukana ennätysmäärä uuraislaisia ehdokkaita, sillä tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut jo neljä. Viimeisimpänä joukkoon liittyi Samuli Mattila, jonka Keski-Suomen Keskusta nimesi tänään ehdokkaaksi.

Samuli Mattila  työskentelee lastensuojelun erityisyksikön ohjaajana on myös lähihoitaja. Hän on Uuraisten kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja hyvinvointialueen yksilöasiainjaoston jäsen.  

Samuli Mattila kertoo profiloituvansa lasten, nuorten ja perheiden ehdokkaaksi -Koen, että minulla on laaja ymmärrys työn ja perhe-elämän kautta siitä, missä haasteissa keskisuomalaiset tällä hetkellä painivat. Kansanedustajana keskittyisin siihen, että Suomi olisi 20 vuoden päästäkin hyvinvointivaltio, jossa yksilöillä olisi mahdollisuus elää, yrittää ja kehittyä.

Jo aikaisemmin ehdokkuutensa ovat vahvistaneet peruspalvelujohtaja Jouko Nykänen (kesk.) oikeustradenomi ja kunnanvaltuutettu Satu Nieminen (ps.), sekä palvelujohtaja Anne Pihl (kd.).

Pihl on ehdokkaana kolmatta kertaa, Mattila toista ja Nykänen sekä Nieminen ensikertalaisia.

Toivakasta ehdola on yksi Keski-Suomen nuorimmista ehdokkaista, kunnanvaltuutettu ja Keski-Suomen liiton valtuuston jäsen Karla Karmala (kok.)