BJJ valloittaa Uuraisilla

Juniorit Eemil Lahtinen ja Luka Peltoniemi ottavat toisistaan mittaa Uuraisten koulukeskuksen liikuntasalin valtavalla molskilla. Antti Tuukkanen seuraa ottelijoita tarkasti ja antaa tuomarina pisteitä. Nuoret pojat vääntävät tosissaan, vuorotellen toinen ja toinen ovat alakynnessä. Lopulta Tuukkanen nostaa voittajan käden ylös. Brasilialaisen jujutsun junioreiden ottelu on päättynyt.
Uuraisilla BJJ:tä on harrastettu kuusi vuotta. Se lähti alkuun Saarijärven seuran tarvitessa harjoitustilaa Uuraisilta. Joulukuun alun kisassa käytettiin yhä saarijärvisten molskia. Laji on saanut nopeassa tahdissa yli 50 harrastajaa Uuraisilta ja lähialueilta. Kisojen päätuomarina toimi Janne Maunonen Jyväskylästä.
Brasilialainen jujutsu on perinteisten japanilaisten jujutsu- ja judotekniikoiden pohjalta kehitetty kamppailu- ja itsepuolustuslaji. Jujutsu painottuu erilaisiin maassa käytäviin kamppailutekniikoihin. Ideana on voittaa kaveri pisteillä tai aikuisten osalta saada toinen luovuttamaan. Varsinainen tavoite on saada vastustaja luovuttamaan kuristuksella tai lukotuksella, joita voivat olla esimerkiksi käsilukko tai nivellukko. Junnujen otteluissa lasketaan pistevoitto.
Taitojen edistyessä kamppailijoiden vyön väri vaihtuu.
Junioreiden eli alle 16-vuotiaiden vyöarvot vaihtelevat valkoisesta, harmaasta, keltaisesta ja oranssista vihreään. Aikuisilla värejä on vielä enemmän.


– Tämä on laji, johon helposti jää koukkuun. Laji on kilpaurheilua, jossa Uuraisten paikallinen seura tekee yhteistyötä Jyväskylän kanssa. Näistä lapsista voi tulla todellisia mestareita ja mitalisteja, sanovat molemmat vain muutaman vuoden alaa harrastaneet nuoret parikymppiset tuomarit Jaakko Pöyhönen ja Antti Tuukkanen Jyväskylästä.
– Lapsille on luontaista myllääminen ja voimien mittely. He nauttivat suuresti ottelusta pehmeällä alustalla. Pienten alle kouluikäisten jujutsuryhmää kutsutaankin lempeästi nallepainiksi, kertoi Janne Koskenkorva, jonka omat lapset Inna ja Sanni ovat lajin ahkeria harrastajia.
Uuraisten kisoissa liikunnan ilo suorastaan pursui kilpailijoista. Uuraislaiset Pia ja Timo Kuusjärvi toivat kisaan tyttärensä Milenan. Milenalla on lajiin kuuluva asu, kylpytakkia muistuttava yläosa, väljät housut ja tärkeä taidon osoittava vyö.
– Täällä on kovin jännittävää ja hauskaa olla mukana. Nämä ovat Milenan ekat kilpailut ja tunnelma on korkealla, sanovat Timo ja Pia.

Tellervo Lehtoranta