Idea yhteisestä kuntoilutapahtumasta myös ikäihmisille sekä liikuntarajoitteisille syntyi jo viisi vuotta sitten Palvelukeskus Väkkärän asukkaitten yhteisessä ” porinapiirissä ”.
Lähtöpamauksen jälkeen Aimo Asikaisen ohjaama poliisiauto ( valot vilkkuen ) lipui osallistujien edellä näyttäen reitin Palvelukeskus Väkkärän ympäri. Tässä vaiheessa taivaalle alkoi ilmestyä synkkiä pilviä, mutta se ei päättäväisiä ihmisiä lannistanut. Rollaattorien, pyörätuolien, sauvojen, keppien ym. apuvälineiden avulla varustautunut joukkio eteni hitaasti, mutta varmasti eteenpäin kuin uhmaten säänhaltijaa.
Sade ehti kuitenkin hiukan kastella matkan aikana osallistujia, joiden keski – ikä on noin 80 vuotta. Runsaslukuinen kuudenkymmenen henkilön joukkio eteni maalia kohti , jossa odottivat ruusut sekä lämpimät halaukset. Viimeisenä maaliviivan ylitti ikipirteä Elma Selkäinaho, joka on tämän numeron ilmestyttyä täyttänyt kunnioitettavat 99 vuotta. Tämän jälkeen iloinen seurue siirtyi Palvelukeskus Väkkärän lämpöön, jossa ehtoisa emäntä oli keitellyt kahvit kaikille osallistujille. Innostunut puheensorina täytti ruokasalin, tätä tapahtumaa muistellaan pitkään.
Jutun kirjoitteli Rauni Turunen, Palvelukeskus Väkkärän päiväkeskuksesta