Ärhäkkä Patruuna muutti Toivakkaan

Vaajakosken lähimetsissä ja myös taajama-alueella pitkään pyörinyt ukkometso sai kaupunkilaiset ihmettelemään.
Metso osoittautui vähän liiankin tuttavalliseksi ja jotkut vaajakoskelaiset saivat väistää sen hyökkäilyjä. Keskisuomalaisen äänestyksessä metso sai talvella nimekseen Patruuna.
Häiriökäyttäytymisen ja myös metson oman turvallisuuden tähden se päätettiin ottaa kiinni ja kuljettaa jonnekin salomaille.
Toivakkalainen Suomen Eläinsuojelu ry:n eläinsuojeluneuvoja Vesa Virtanen kertoi, että metsoa yritettiin ottaa jo aiemmin kiinni siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta äkäinen ukko saatiin taltutettua.
– Saimme lopulta linnun kiinni ja se kuljetettiin auton peräkontissa Toivakan korpeen. Ilmoituksia häiriköstä tuli toistakymmentä, mutta aiemmin se on ollut liian arka kiinniotettavaksi, kertoi Virtanen.
Sittemmin Toivakassa luontokuvaaja joutui metson hyökkäyksen kohteeksi.
Toivakan lähialueella muun muassa Leivonmäen kansallispuistossa on ollut reviiriään puolustavia ukkometsoja aiemminkin. Metson hyökkäys on vaarallinen. Siinä voi mennä silmät ja tulla muutakin vammaa. Sen siivenisku on voimakas ja aiheuttaa ainakin mustelmia. Metson soidin ajoittuu vapun tienoille, joten parhaillaan se on nyt meneillään. Vesa Virtanen muistuttaa, että linnuille on annettava pesimärauha. Myös metsoille sen soitimella.

Veikko Ripatti