Mukavasti on alkanut. Koen, että minut on otettu lämpimästi vastaan niin asiakkaiden kuin henkilökunnan taholta, sanoo Uuraisten uusi apteekkari Miia Rouvinen.
Hänellä on monipuolinen kokemus erilaisista töistä apteekkialalta, vaikka Uuraisten apteekki on ensimmäinen, missä hän toimii apteekkarina. Apteekkarin työ on luvanvaraista ja lupa voidaan myöntää vain laillistetulle proviisorille.
– Olen toiminut sivuapteekin hoitajana ja viimeksi olin töissä Prisman yhteydessä olevassa isossa apteekissa, hän kertoo. Tärkeäksi elämänkokemusta rikastuttavaksi kokemukseksi hän laskee myös kotiäitivuodet viiden lapsen kanssa.
Uurainen ei ollut Rouviselle ennestään tuttu paikkakunta, mutta vaihdosprosessin edetessä hän on ehtinyt ottaa kunnasta selvää ja uskoo viihtyvänsä.
– Se, että palvelua arvostetaan ja asiakkaat sanovat, että ihanaa kun apteekki säilyy, lämmittää mieltä tosi paljon ja motivoi entisestään. Silloin kun olen Uuraisilla, haluan olla mahdollisimman paljon asiakaspalvelussa mukana, se on minulle sydämen asia. Nykymaailmassa henkilökohtaisen palvelun saaminen alkaa olla monessa paikassa yhä harvinaisempaa ja siksi sen merkitys vain korostuu.
Aukioloaikoihin on lisätty yksi tunti lauantaille ja lisäystä on tulossa myös valikoimaan.
– Pyrin kasvattamaan valikoimaa sekä resepti- että itsehoitovalmisteiden puolella. Sitä en voi luvata, että täältä aina kaikkea löytyy, mutta hyvin tarkasti pyrin seuraamaan tarpeita ja varastoa, että se kattaisi mahdollisimman hyvin tämän alueen ihmisten tarpeet.
Miia Rouvinen haluaa tutustua kuntalaisiin myös apteekin ulkopuolella, hän on jo menossa Uuraisten Eläkeliiton ja Eläkkeensaajien kerhoihin vieraaksi ja mielellään ottaa vastaan kutsuja muiltakin.
Rouvisen tie apteekkiin ei ollut aivan suoraviivainen, ensin hän aloitti opettajaopinnot, mutta se ei tuntunut omalta jutulta.
– Biologia ja terveyteen liittyvät asiat ovat aina kiinnostaneet ja tässä ne yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla, kiinnostus on koko ajan kasvanut kouluttautumisen myötä. Yrittäjyys ei minulla ole ollut ensisijainen tavoite, mutta tässä sitä nyt ollaan, hän sanoo.
Asiakaspalvelu ja ihmiset ovat Miia Rouviselle työssä ykkösjuttu, mutta niin ovat myös vapaa-ajalla. Parhaimpina akkulatureina hänelle toimivat perhe, puoliso ja ystävät.
– Nautin hyvistä keskusteluista ihmisten kanssa, saan voimaa myös luonnosta, hän sanoo.
Tervetuliaiskahvit apteekilla juodaan ensi viikon perjantaina. Uuraisten Martat kahvittaa ja luvassa on myös tuotetarjouksia.
Hanna Lahtinen