Ambulanssivalmiuteen Uuraisilla on tulossa pieniä muutoksia keväällä.

– Hätäkeskus hälyttää aina lähimmän ambulanssin, joka useimmiten tulee Uuraisille Tikkakoskelta tai Äänekoskelta. Ajomatka on n. 15-20 min. Uuraisten keskustaan, joskus kuitenkin vienyt huomattavasti kauemminkin kun on tullut etäämpää,kertoo Uuraisten perusturvajohtaja Jouko Nykänen.
– Kiireellisiin tehtäviin hälytetään myös aina Uuraisten ensivaste ja sen lähtöaika on 5 minuuttia, hän jatkaa.
Ensivastevalmiutta ei huhuista huolimatta olla supistamassa, vaan päinvastoin uusia ihmisiä on siihen koulutettu lisää.
– Ensivastetehtävät muodostavat 40-45% kaikista Uuraisten paloasemalta suoritettavista hälytystehtävistä joten tarvetta tälle toiminnalle on, Arto Ahlroos kertoo.