Uuraisten kirkonkylän Rivikuukassa Aili Karala, 98, Uuraisten toiseksi vanhin, on ladannut tabletin. Se on pöydällä, jonne Ailin keinutuolista on suora näköyhteys. Riitta-tytär ilmestyy ruudulle. Hän on juuri tullut 12 tunnin lennolla Thaimaasta ja soittaa heti äidilleen kuulumiset. Aili on iloinen. On hyvä, että omaiset muistavat. Yhteyttä pitävät myös lapset Kaija ja Pentti ja tietenkin nuorin Uuraisilla Hiirolassa asuva Mika.
– Skypellä jutellaan paljon, kun Riitta-tytär asuu niin kaukana Riihimäellä ja lähentelee jo kahdeksaakymppiä, sanoo Aili digilaitteen tärkeydestä.
Aililla on takanaan ikäluokkansa tyypillinen työelämä. Hän tuli miniäksi ja anoppi pyysi heti tekemään hapanleipää. Leivontaa seurasivat kaikki muutkin talon työt lypsystä siivoukseen. 22 vuotta elettiin yhteiselämää.
Molemminpuolista sopeutumista se vaati. Ailin valtti oli se, että hän osasi, eikä jäänyt sormi suussa miettimään. Hän souti veneellä lypsylle Peräjärven taakse ja kantoi maidon jäähtymään lähteeseen. Vettäkin piti lämmittää utareitten pesua varten ja ulkotöihin oli ennätettävä miesten mukaan.
– Varmaan on jäsenet tehty hyvistä aineista, kun niin paljon jaksoi. Kyllä on minulla paljon kiitoksen aihetta, sanoo Aili nöyränä.
Aili tykkää kovasti, kun lastenlastenlapset käyvät. Lilja, 8-, Miina, 7-, ja Hilda-Lyydia, 1,5-vuotiaat tulevat ryminällä, pyytävät piparia ja maitoa, pomppaavat sängylle ja esittelevät koulussa tehtyjä käsitöitä. Äiti Katja Karala-Kyppö, lastenhoitaja Liinalammen päiväkodissa ja lasten pappa, autokorjaamollaan työskentelevä Mika Karala hillitsevät äänekkäintä riemua. Jouko Kyppö, Katjan mies, on töissä appensa firmassa. He asuvat remontoidussa Ailin entisessä kodissa. Karaloiden talorypäs on Hiirolassa järvimaisemassa.
– On tärkeä, että lapsilla on mummoja. Niitä on yhteensä neljä, joista kolme asuu Uuraisilla. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia nähdään usein. Jokaista lasta käytettiin ensimmäiseksi näyttämässä Ailille suoraan synnytyslaitokselta, kertoo Katja, 32.
Katja ja Jouko lapsineen, tai kuka kulloinkin sattuu olemaan mukana, näkevät Ailia viikoittain.
– Ihanaa, että tulevat ja ihanaa, että palaavat taas terveinä ja onnellisina omaan kotiinsa, sanoo Aili, joka vanhemmiten on alkanut tuntea itsensä hyvinkin väsyneeksi.
Mika Karala, Katjan isä ja Ailin poika arvostaa sukuyhteisöään ja sen lämpimiä välejä ja sanoo omaavansa normaalin äiti-poika-suhteen. Hän on myös äitinsä edunvalvoja. Lapsille on tärkeää, että Ailin luona saadaan joskus parasta herkkua, lettuja ja mansikkahilloa, kuten juhannuksena aina.
– On itsestään selvä asia, että asiat jutellaan ja nähdään ja kysellään kuulumiset. Isänkin kanssa tavataan lähes joka päivä, sanoo Katja.
– Mummolle on myös tärkeä, että Karalan nimi säilyy minunkin nimessäni. Monessa asiassa Aili on uskomaton. Minutkin hän opetti virkkaamaan ja neulomaan, puhumattakaan niistä monista kallisarvoisista elämänohjeista, joita olen häneltä saanut, kertoo Katja.
Aili on asunut neljän sukupolven ympäröimänä Rivikuukassa yksiössään yli 10 vuotta. Nyt hänelle tuodaan ruokaa kolmesti viikossa ja viikonlopun perunat hän keittää itse.
Joulu on tulossa. Suvun yhteys silloin vielä tiivistyy.
Tellervo Lehtoranta